sunnuntai 14. marraskuuta 2010

I niin kuin ilo

Lapsuusmuistoissa päällimmäisenä tunteena minulla on ilo.
Sain leikkiä ja sain laulaa.Sain olla lapsi.
Minun ei tarvinnut huolehtia aikuisten asioista,eikä varsinkaan aikuisista,vaan sain olla oikeasti lapsi.Ja tunsin myös itseni rakastetuksi.

Joka keväinen ilon aihe oli se,kun sai uudet polvisukat,yleensä pitsiset valkoiset,ja koulun kevätjuhlaan uuden mekon ja kengät..Ja joulujuhlaan sai uuden mekon myös.Oman kylän ompelijan tekemänä ja vähän isompana jo oikein kaupungista ostetun.Ja koulun kevät-ja joulujuhlanäytelmät,joihin jokainen aina sai jonkin roolin.Itselle mieleenpainuvimmat olivat alakoulun enkeliroolit ( ne ihanat,isot siivet..)ja oppikoulusta Pahan haltijan rooli Prinsessa Ruususessa.

Muistan ensimmäiset,joulupukin tuomat, siniset Karhu-sukset ja varsinkin ensimmäiset oikeat suksisiteet ja monot.Ja punaiset juoksupiikkarit,jotka ansaitsin olemalla koulun juoksukisoissa tosi hyvä.Isän kanssa matkustettiin kaupunkiin niitä ostamaan.Ja korkokengät,kirkonkylän Osulasta ostetut valkoiset,joihin isä toi kaupungin kaupasta muoviset korkosuojat.
Ja ne kiiltonahkaiset mustat saappaat sitten teini-iässä.Ne,joissa oli myös iso solki nilkan kohdalla.Ja minihame,maxihame...auuuu!!Ja mitä kaikkea muuta...No,ainakin räikeän vihreät,tosi makeet verkkosukat!!!Ja ensimmäiset bikinit TIETYSTI!

Lapsuuden joka kesäiset lomamatkat sukulaisten luo Savonlinnasta Heinävesi 1 tai 2-laivoilla.Ja onkireissut ja tukkilauttojen päällä hyppimiset,teltassa nukkumisen ja ensimmäiset tuttavuudet jukeboxiin Karvion kanavan laitamilla,pikkuruisessa baarissa....Ja ensimmäisen ihastuksen kohteeni,sukulaisten naapurissa lomailleen helsinkiläispojan..

Ja kaikki ne kirjat,kirjat,joita suorastaan ahmin ja aina syntymäpäivä-ja joululahjaksi sain.Ne,jotka veivät minut uusiin,tuntemattomiin maailmoihin,itkettivät,naurattivat ja lohduttivat.Varsinkin silloin,kun äiti-ikäväni kaikkein kipeinpänä murrosiässä iski,eikä isä osannut lohduttaa,uuden kumppanin jo löydettyään.

Aikuisen elämäni suurinpia ilonaiheita ovat olleet omat lapset.Heidän kanssaan kasvaminen ja yhdessä oleminen ja-tekeminen.Olen säilyttänyt muistojeni arkussa kaikenlaisia pieniä tavaroita,joita katsellessa muistan tapahtumia,jotka niihin liittyvät aivan kuin ne olisivat tapahtuneet vasta äsken.
Äitienpäiväkortit,kivisydämen meren rannalta,kynttilänjalan,puukehyksisen peilin,johon hieman vinosti on poltettu teksti:"kliffalle mudelle",valokuvia,vanhoja leluja...

Tänään iloitsen pienistä ja yksinkertaisista asioista.Siitä,että minulla on koti ja työ ja muutama hyvä ystävä.Jokapäiväinen leipä ja vaatteita päälle pukea.Pikku-Siirin kanssa oleminen täyttää sydämeni suurella ilolla.Ja uuden pikkutulokkaan näkemistä odotan yhtä innokkaana kuin vanhempansa ja muut sisarukset.

Ja Joulu!Joka ikinen joulu muistan lapsuuden jouluni.Naapurin metsästä isän kanssa haetun joulukuusen,joulusaunan,radion lastenohjelmat ja joululaulut,Noita Nokinenän ja liput ja karkit ja elävät kynttilät joulukuusessa.Naapurin paksun Eriikka-tädin joulupukkina ja joulukirkon ja kynttilöiden valossa kylpevän kauniin hautausmaan.

Tänään muistelen ilolla ja kiitollisuudella myös isääni ja isoisääni,onhan isänpäivä.Ilman äitiä, 9-vuotiaasta saakka kasvaneena,sain heiltä elämän evääksi rakkautta ja positiivista elämän asennetta.Toivon,että äidin ominaisuudessa olen osannut niitä omille lapsillenikin siirtää.

7 kommenttia:

  1. On varmasti ollut rankkaa kasvaa ilman äitiä.
    Jokainen lapsi luottaa vanhempiinsa. Siksi on yhä vaikeata nielaista heidän outoja mielipiteitään kypsässä iässä.

    Tulee mieleen, että pienenä minäkin sain uuden leningin silloin tällöin. En enää saa. - Mistähän se mahtaa johtua? =D

    VastaaPoista
  2. Miten samanlaisia muistoja juhlista ja tapahtumista. Kaunista.
    Äiti minulla, isä oli kylmäsieluisempi.
    Onneksi Sinulla oli ihana isä!

    VastaaPoista
  3. Sinä ilman äitiä...minä ilman isää kaks-vuotiaasta... Ne ovat kasvattaneet meitä...

    VastaaPoista
  4. Luottamus omiin vanhempiin tai muihin huoltajiin on mielestäni lapsen suurin ilo. Aikuisena ilonaiheita ei aina edes huomaa. Ikävien asioiden keskelläkin jaksaa paremmin, kun ajattelee tai huomaa mitä ilonaiheita on. Kyllä "ilo elättelöö" vai miten se meni!

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommenteista tytöt.Ja kuten sanoit rip;"ilo se on,joka elättelöö".Vuosien varrella,ihan aikuisenakin,äidin kaipuu on joskus ollut todella suuri,mutta onneksi isäni kumppani oli minulle läheinen ja tärkeä ihminen.Samoin myös anoppini.Vaikka meille tuli ero lasteni isän kanssa,niin välit hänen vanhempiinsa säilyivät aina hyvinä,mikä on ollut myös lapsille iso ilo.Elämän pieniä ilon aiheita,jotka oikeasti ovat niitä suuria,ei aina arjen keskellä huomaa.Ja sitten jonain alakulon hetkenä tulee oivallus.....ja elämä hymyilee taas:)

    VastaaPoista
  6. Muistelin myös isääni ja muistan etenkin jouluista hänet, ensimmäisen kuusenhakureissun ja sen miten olin 7 vuotiaana joulukirkossa isän kanssa - äiti ei ehtinyt kun piti navetoida ja markkinareissut jne.. Kiva oli lukea taas ihania muistojasi ja minähän voin ruveta sulle äitiksi vaikka heti:)

    VastaaPoista
  7. Joo Mustis...sä olisit varmaan aika lailla samanlainen kuin mun oma äiti oli.Suostun adoptioon:)))

    VastaaPoista