maanantai 4. marraskuuta 2013

Lauantaina hautausmaalla




"Joskus tulee vuosienkin takaa kasvoja.Ne katselevat kauniisti ja lempeästi.
Miksi niillä olisi nimiä,minä tunnen ne muutenkin,ja ne tulevat luo kutsumatta.
Tai ovat aina läsnä,ei se ole unta, se on joka suuntaan aukeavaa aikaa."

Kai Nieminen - 1982 -


Aamu oli harmaa ja pilvet roikkuivat alhaalla.
Lähteminen oli vaikeaa,mutta minä lähdin ja minä tulin.

Ihmettelin,että ruusu kukkii vieläkin.

Jumalalta pyydän anteeksi,että en vieläkään voi antaa anteeksi.

Odotan,että joku heistä edes pyytäisi.



"Usein kauneimmat kuvat
uniin unohtuvat:
valjuna valkenee aamu,
ilon häilyvä haamu
kaikkoaa ulottuvilta.
Vasta lempeä ilta
puolustaa säikkyä lastaan
päivän iskuja vastaan.

Hahmot tummuvat.
Sitten pimeä kuiskaa näkyjen näkijän nimeä;
niin tulee yö,ja tuo luokse
sen minkä karkotti päivän tuokse.
Nukahda,huku uneen:
taas näet unohtuneen.

- Kai Nieminen -1985 -















perjantai 31. toukokuuta 2013

Linnunlaulupuun alla

Hiekkatie kiemurtelee ohi siirtolapuutarhan ja viljelyspalstan kartanon viereltä.Nousee pienen mäkinyppylän ja päättyy puomiin.
Siinä vieressä on iso parkkipaikka ja meri.Puomin takaa pääsee autolla vielä pienen matkan yläparkkikselle,jos on vakiasukas.
Me olemme.
Alkukesän ilta on lämmin ja aurinkoinen.
Pieni polku kuljettaa punaisen mökin pihaan,jossa pelargoniat kukkivat punaisina sinisessä piharuukussa ja miniorvokit vanhassa keltaisessa,sinireunaisessa pesuvadissa kannon nokassa.
Koolla on joukko eri-ikäisiä perheenjäseniä.
Pikkuinen prinssi Kasper kiipeää rohkeasti yhden pihakiven päälle,huutaa:"Kato mummo"ja hyppää.Monta kertaa.
Siiri-serkku,eskarilainen,seisoo isommalla kivellä ja ajelee polkupyörällä pitkin polkuja.Pikku-prinssillä on täysi työ pysyä perässä isolla muovikuormurilla ja mummolla vielä kovempi pysyä molempien perässä.
Grillissä tuoksuvat broileri ja maissi.Ilmassa inisevät hyttyset ja huono-onninen ampiainen,jonka Asta pelastaa tikun nokassa portailta pusikkoon,kun mummo olisi ollut valmis terroristitekoon.
Siinä me istumme,puhumme,nauramme.
Kaikista pienin prinsessa,hymynaama,istuu vuoroin äidin,vuoroin Astan sylissä.
Emme puhu siitä.Ikävästä.
Puhumme siitä,miten lapset kehittyvät omaan,erilaiseen tahtiinsa.Miten Tiina osasi kävellä ennen kuin oli vuoden vanha ja puhua pulputti jo reilun vuoden vanhana.Appi-Pekka totesi,että "se puhe ei sitten loppunut ja että mistäköhän lie perinyt...
Nauroimme.Tiedetään,tiedetään....
Uskallamme kuitenkin kuvitella me,minä ja appivanhemmat,pienen punatukkaisen pojan ja hänen äitinsä tänne keskellemme.Puhumme siitä,mutta niin,että muut eivät kuule.
En voi olla näkemättä surua Mikon silmissä,vai kuvittelenko vaan.
Halaan lujaa,pitkään.
Elämä kantaa meitä,kantaa kuitenkin,yhdessä ja erikseen.
Ja kun viimeisinä nauravasilmäisen kanssa jäämme laittamaan paikat "kuntoon"illan jälkeen minä istahdan hetkeksi linnunlaulupuun alle ja kiitän.
Kiitän kaikista rakkaistani ja sinusta,sydämeni lapsi,yksi kolmesta,yhtä rakkaasta.
Kiitos,että olit.



sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Gogito,egro sum


Ajattelen paljon.Viime aikoina olen luultavasti ajatellut liiankin paljon.

Olenko siis olemassa?

Olemassaoleminen ei ole aina niin itsestäänselvää.Fyysisesti toki,mutta entäs psyykkisesti?

Olenko olemassa,jos istun paikallani tai touhuan jotain?Käyn kaupassa,pyykkään ja siivoan,katson teeveetä?

Olenko olemassa,kun ajatuksissani vaeltelen muistojeni polkuja,matkustan mieleni maisemissa ja yritän yhdistää mennyttä ja olevaa niin,että se antaisi jotain järkevää selitystä sille,miksi olen tässä.Olemassa?

Viime viikolla minulle selvisi jotain olemisen olemuksesta.Sen tarkoituksesta.

Kun karvalakin uumenista minua katsoi kaksi kirkasta,nauravaa silmää.Ja hymysuu,joka sanoi:mummo.
Kun puhelimeen ilmestyi tekstiviesti:"OLLAANMENOSATALLINNAAN"naurunaamahymiön kera.Kuusivuotias oli oppinut "kirjoitamaan".

Descartes aikoinaan "löysi" Jumalansa hänkin.Epäilyjen ja kysymysten keskeltä,oman mielensä maailmasta.

Elämän tarkoituksesta en vieläkään tiedä,mutta enää en epäile etteikö sillä jotain tarkoitusta olisi.

Koska rakastan satuja ja tarinoita ja runoja eritoten,lainaan tähän vanhan kotikaupunkini lahjakkaan,ihanan runoilijan Jukka Itkosen sanoja.


Lumisateen pikkuveli Omakuva nro 9


Olla lumisateen pikkuveli
poutapilven serkku
aurinkoinen vitikeli
syksyn kypsä herkku
Olla oven saranana
olla villasukka
lohduttava lämmin sana
pihamaalla kukka
olla suuri meren aava
lammen pikku saari
kuusen harmaa partakarva
kirkas sateenkaari
Olla kuuna kuutamolla
kuuma mehunaukku
olla optimistijolla
kevyt matkalaukku
Olla saunan kiuaskivi
kuhan kylkiruoto
taivaan öinen tähtirivi
olla olomuoto
olla iso ilonaihe
olla tumma tuska
luonnollinen luomisvaihe
viinimarjapuska
olla maassa muurahainen
olla koko kansa
olla mies ja olla nainen
muuttaa muotoansa
olla höyhen aavikolla
olla ihan vähän
Olla nuotti viivastolla
Päättää laulu tähän.


tiistai 15. tammikuuta 2013

Kun sanat satuttavat


Olen käynyt muutaman kerran lukemassa muutamaa keskustelupalstaa,joissa on käsitelty minulle henkilökohtaista ja kipeää aihetta.

Samoin olen muutaman kerran,pitkästä aikaa,vieraillut myös eräässä blogissa,jossa käsitellään minulle kirjoittajayhteisössä läheisiä ja tärkeitä ihmisiä.

Näiden vierailujen jälkeen on jäänyt surullinen olo.

Kuten niin monesti,niin nytkin,haluan kuvata ajatuksiani runon keinoin.
Tällä kertaa sanat ovat Maaria Leinosen:

"Aina
aina
olen pelännyt hyviä ihmisiä.
Sitä oikeassa olemisen varmuutta
joka tekee kovaksi.
Armottomaksi.

Etsivät,kyselevät
veljeni ja sisareni
erehtyväiset eksyläiset,
samaa sukua olemme
turvassa toistemme lähellä

ei haavaisin sormin
voi poimia kiviä
toisten kivittämiseksi"



sunnuntai 13. tammikuuta 2013

N niin kuin Nyt


Joulu on eletty ja vuosikin vaihtunut.

Ja sukuun,tähän lähiperheeseen,on syntynyt uusi pieni ihminen,mustatukkainen prinsessa.
Kuinka paljon iloa ja valoa voikaan lapsi ympärilleen säteillä,pelkällä olemassaolollaan!

Minä olen tutustunut häneen varovaisesti.Kepeästi,vähän niin kuin salaa hipaissut poskea,hiuksia.Syliin en ole ottanut vielä kertaakaan.Ei niin ettenkö olisi halunnut,vaan siksi,että olen pelännyt omaa reaktiotani.Että jos alankin itkeä,siinä kaikkien nähden.Niin kovin lähellä on aika,jolloin pidin sylissäni pientä punatukkaista poikaa.Häntä,josta sitten pitikin tulla enkeli.

"Kiinni äidin kylkeen
on halu
pienen hylkeen

Nuku,nuku pienoinen
äiti kuiskuttaa

Meren ylle sateenkaaren
valas ruiskuttaa"

- Jukka Itkonen -

Isoveli,prinssi Kasper on kunnostautunut remonttimiehenä.Joulupukin kontista löytynyt porakone,jolla voi porata ja irrottaa muttereita kuten aikamiesten koneilla,on kuluttanut jo melkoisen määrän pattereita.Ja muutama päivä sitten löytyi kulmahiomakone,joka mummon oli ihan PAKKO ostaa täydentämään työkalupakkia:)
En todellakaan ole mikään tavaran kerääjä,vaan omasta mielestäni ihan maltillinen ja joutavaa kulutusta vastustava ihminen,mutta joitakin asioita mummo,joka on ollut myös pienten poikien äiti,ei voi vastustaa.:)

Tämä vuosi on tärkeä vuosi myös suvun isoimmalle prinsessalle,josta tulee KOULULAINEN!Jos on suurta olla eskarilainen,niin eihän se ole mitään koululaisen rinnalla!Hän on tutustuttanut minut Angry Birdseihin.Olen onnistunut tuhoamaan muutaman possun ja saanut jokusen pallon vierimään oikeaan paikkaan.Mutta onneksi hän mieluiten kuitenkin pelaa kanssani lautapelejä,joissa silloin tällöin olen onnistunut hänet ihan oikeasti voittamaan:)

Ja entäs minä...

Parin viime viikon aikana olen huomannut,että minun on hieman kevyempi hengittää.Että jokainen aamu ei enää herätä ikävällä,eikä ilta nukuta kyyneliin.
Silti sytytän ennen aamukahvia tuikut ikonin ja rakkaiden kuvien eteen.Pidän huolen,että vieressä on aina tuoreita kukkia.

Kun olen paljon lueskellut runoja,niin tämä Risto Rasan runo tuntuu jotenkin sopivan kuvaamaan mielen maailmaani.Kevättä kohti kuitenkin on matka.

"Minussa on leskenlehden lapsellinen
riemu
kun se kevään loasta työntää aurinkoisen
siansilmänsä toisen kainaloon,
minussa on sen syksyisten
ylikasvaneiden lehtien
repaleinen murhe"

Ja tällä ikäväni matkalla olen todeksi kokenut myös nämä Kai Niemisen sanat:

"En minä luota niihin
jotka tietävät oikeat vastaukset,
kuka tahansa pystyy siihen.
Sitä minä arvostan,
joka tietää oikeat kysymykset"