"Käsi kädessä kävellään.
Tämä on hyvä hetki.
Pilvet lähtivät lentämään.
Onpa tuulinen retki!
Kaikki on puettu vihreään;
puut,pensaat ja puiston multa.
Käsi kädessä kävellään,
mummo ja mummon kulta."
- Pia Perkiö -
( teoksesta Mummon kulta )
Tänään on ollut tällainen päivä.
Hain "isosisko-prinsessan" päivällä tarhasta ja kaupan kautta tallustelimme kotiin.Ei ollut maisema niin kesäinen kuin tuossa runonpätkässä,vettä ripsutteli,mutta tunnelma oli lämpöinen.
Kaikenlaista mukavaa yhdessätekemistä ja olemista sisälsi päivämme,jonka päätteeksi luin yli puolet Satumaan Päivikin seikkailuista.Lupasin loput aamusaduksi ennen tarhaan menoa.
Sama kirja jatko-osansa, Mestaritontun seikkailut,kanssa lumosi vuonna 1984 myös molemmat poikani ja monta vuotta myöhemmin punatukkaisen prinsessani.
Elämä ei ole satua,mutta ilman satuja ei ole elämää!
Olen iloinen kaikista niistä saduista ja tarinoista,joita aikuiset,myös omat lapseni, lapsilleen kertovat.Sadut rikastuttavat ja tuovat iloa ja lohtua elämään,kulloisenkin tarpeen mukaan.Eivätkä virtuaalimaailman tarjoukset tule koskaan niitä korvaamaan.
Nyt on yhden onnellisen päivän ilta!
Pieni tuhisija on valloittanut puolikkaan sängystäni ja "nauravasilmäinen" pappa on suosiolla kääriytynyt peittoonsa sohvan nurkkaan.
Aamulla matkaamme taas käsi kädessä tarhaan.Saa nähdä sataako.
Satakoon vaan,mulle paistaa aurinko:)