maanantai 22. joulukuuta 2014
Enkelitarinoita: osa 1
Pikku-enkeli odotti malttamattomana.
Pilvilampaat eivät enää jaksaneet häntä kiinnostaa,vaikka ne tekivätkin koko ajan mitä ihmeellisempiä hyppyjä ja juoksivat sitten nauraen paimenenkeleiden selän taa piiloon.Odottivat,että hän menisi etsimään.
Ei,tänään tapahtuisi jotain paljon hauskempaa.
Isä Taivainen oli tänään ilmoittanut,että kaikki enkelit saisivat pari päivää lomaa,että voisivat hoitaa tärkeitä omia asioita ennen kuin olisi SUURI JUHLA.
Pikku-enkeli tiesi,että SUURI JUHLA oli syntymäpäivä.Isä Taivaisen pojan syntymäpäivä.
Mutta sitä ennen äiti-enkeli oli luvannut,että he kävisivät MAAILMASSA.
Pikku-enkeli oli käynyt äiti-enkelin kanssa maailmassa ennenkin.
Ihan pienenä vauva-enkelinä hän oli vain nukkunut äiti-enkelin sylissä ja äiti-enkeli oli kertonut hänelle matkoista myöhemmin.
Mutta nyt hän oli jo "iso"enkelipoika,melkein kolme vuotta ja pienet siiventyngät olivat kasvaneet kauniisti ja ihan oikein niin kuin pitikin.
Pikku-enkeli silitteli ja oikoi niitä.Kylläpä ne olivatkin hienot!
Äiti-enkeli oli sanonut,että siellä päin maailmaa minne he olivat matkalla olisi nyt lunta.Siksi piti laittaa jalkaan töppöset.Pilvilampaiden villasta kudotut,pehmeät,keveät ja lämpöiset.
Hän oli halunnut ottaa mukaan myös pienen pussukkansa,jonka sisällä oli tähtitomua ihan pienen pienenä jauheena ja äiti oli nauranut niin kuin vain äiti osaa ja sanonut,että tottakai tähtitomua piti ottaa mukaan.
Tänään lähdettäisiin.
Pikku-enkeli saisi ensimmäistä kertaa kokeilla pikkuisen omia siipiään.Niin oli äiti-enkeli luvannut.
Ja tonttuja pikku-enkeli halusi myös nähdä.Äiti-enkeli oli sanonut,että tähän aikaan maailmassa liikkuivat myös tontut.
Ja tietysti keijut.Mutta ne olivat pikku-enkelille jo ennestään tuttuja,koska Satumaa,missä keijut asuivat,oli hyvin lähellä Isä Taivaisen valtakuntaa ja äiti-enkeli käynyt Satumaassa pikku-enkelin kanssa jo monta,monta kertaa.
Mutta nyt pikku-enkeli kuuli laulua.
"Pikkuinen tonttu hyppeli näin
jalassa tossut väärin päin.
Pikkuinen tonttu hyppeli näin
tästä se joulu alkaa...
Äiti! Se oli äiti-enkelin ääni.
Ja pikku-enkeli tiesi,että odotus oli loppunut.
Matka alkaisi.
lauantai 18. lokakuuta 2014
Talo
Ilo asuu taloaan ikävä seuranaan.
Ne tulevat hyvin juttuun toistensa kanssa
sukulaisia kun ovat,sielun siskoja.
Suru asuu pihamökissä.
Istuu siellä hiljakseen verhot ikkunoissa ja ovi kiinni.
Joskus ilo ja ikävä pistäytyvät sen luona ja vievät mustaa kahvia ja pullaa.
Sitten ne saattavat istua hetken yhdessä rantakalliolla ja kuunnella merta.
Ihan hiljaa,puhumatta.
Ikävä keskellä,
kädet ilon ja surun hartioilla.
Joskus käy niin,että vierailun jälkeen suru raottaa pikkuisen verhojaan
ja jättää oven lukitsematta.
Ja on sen kuultu ihan hiljaa kuiskaavankin,että:
"Tulkaa sitten taas".
tiistai 22. heinäkuuta 2014
Aika ei pysähdy
Kummallista,
minä ensin ajattelin.
Mutta sitten ymmärsin.
Ei se ollutkaan aika,joka pysähtyi.
Puuhun tuli lehti.
Linnut pesiin.
Minä vaan jäin katsomaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)