lauantai 31. maaliskuuta 2012

M niin kuin matkalla osa 1.Intro

"Siitä hetkestä lähtien
suru kulki varjona mukana.
Se oli läsnä
jokaisessa aamussa
jokaisessa onnen hetkessä.
Se sävelsi molleja duureihin ,
värjäsi vaalean tummaksi,
toi kysymysmerkit
vastauksien tilalle.

Ja hiljaisuuden,
jonka läpi oli
kuljettava hitaasti,
pienin askelin,
mutta eteenpäin

Siitä alkoi
uusi ajanjakso:
aika ennen lähtöäsi ja
aika lähtösi jälkeen.

-Hanna Ekola -
kirjasta " Surulla on aikansa"

Kiitos sielunsiskoni Mustis!

Olisin halunnut ladata tähän musiikiksi Pihasoittajien "Pieni kesäruno",mutta olen unohtanut kuinka musiikkia ladataan.

"Kuljen edestakaisin
huonetta päästä päähän
enkä muista
pitikö minun
seistä vai istua.
Kun en vain
surultani muista"

- Hanna Ekola -

perjantai 16. maaliskuuta 2012

L niin kuin lapaset ja muita lämpimäisiä

Kouluaikaan yksi kaikkein kauheimmista aineista oli minulle käsityöt.
Inhosin käsitöitä.Inhosin,inhosin...
Alakoulussa opettajani,tuhti vanhapiika Signe Matilainen,muisti jatkuvasti ääneen ihmetellä,kuinka voinkin olla NIIN osaamaton,"kun sinun äitisihän oli NIIN TAITAVA".
No,Signe sai paljon anteeksi,koska hän piti pienen kyläkoulumme kirjastoa,jonka ahkera käyttäjä olin ja hän kannusti minua lukemaan ja lainasi minulle kaikkia niitä kirjoja joita halusin lukea,ikään katsomatta (silloin ei,luojalle kiitos,ollut mitään ikäsuosituksia)
Minä en siis koskaan oppinut tekemään käsitöitä.
Mutta laulaa minä osasin ja kirjoittaa.Sepittää satuja ja tarinoita.Ja minun mielikuvituksellani oli pitkät ja kantavat siivet...
Minun lapseni eivät koskaan saaneet,pitkälti em.syistä johtuen,pukeutua äidin tekemiin villasukkiin,lapasiin,villapaidoista nyt puhumattakaan.
Pojasta polvi paranee,sanotaan.Ja minun tapauksessani tytöstä.
Tyttäreni oppi tekemään käsitöitä,tupelosta äidistä huolimatta.
Viime talvena hän tuli ostoksilta iloisena ja kaivoi kassistaan äidille villalangat ja puikot.Oli ostanut itselleenkin ja sanoi,että nyt äiti aletaan sitten kutoa.On jotain tekemistä sairaslomalla.Ja tätähän sä olet pitkään jo suunnitellut.Teet vaikka sukat,se on ihan helppoa.
No joo,siitä se alkoi ja monet naurut naurettiin kantapään kanssa.Kesän aikana sukat lopulta valmistuivat ja syksyn korvalla toiset,ne tyttärelle aiotut.
Mutta hänpä sanoi,että pidä nyt vaan ite,mulla on ihan hyvät ja silleenhän siiinä kävi.
Minun kutomukseni jäivät,mutta hänen jatkuivat.Pieni,vaaleanvihreä villanuttu,salaisuus.
Ja lapaset äitiliinille joululahjaksi.
Talvisena päivänä,auringon paistaessa kirkkaana enteillen kevättä,minä istun keittiössä.
Sisällä on lämmin,mutta minun sydäntäni kylmää..
Haen eteisen pöydältä lapaset,ne hiekanväriset,joululahjaksi saadut.Laitan ne käsiini ja painan rintaani vasten.
Pari viikkoa myöhemmin ajattelen,että olisi pitänyt laittaa ne villasukat,että olisi ollut lämmin.Sinulla.Kun maakin on vielä roudassa...
Tänään minä ajattelen lämpimäisiä.
Rakkaitani.Lapsiani.Vahvoja ja herkkiä poikiani.
Pientä prinsessa Aurooraa ja prinssi Kasperia,sekä sitä kaikkein pienintä,sydänlapseni sydänlasta.
Minun lämpimäisiäni.Villasukkia,lapasia,kukkutimurusia...

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Alfa ja Omega

"Hiljaisuus lävistää äänet
kuin valo lasin
-enkeli lentää ohi-
kuiskaus murentaa
kiireen kaikuvat holvit
-ja hetkessä kaikki on toisin.

Voit kuulla sen, mitä korvin ei kuule.
Voit nähdä sen ,mitä silmin ei näe.
Olet kaikkeuden osa,ajattomuuden lapsi,
jota lempeiden äänien kehto keinuttaa."

- Pia Perkiö -

Kappeli on hiljainen ja sinun valkoinen arkkusi....
Lempeästi silitän poskiasi,hiussuortuvia.Kosketan kättä.
Marjan kanssa puemme sinut.
Kuinka monta kertaa kauan sitten...ja nyt tämän viimeisen.
Muistan sinut tässä puvussa kihlajaisissa.Kauniina,nuorena,onnellisena.
Marja harjaa sinun hiuksesi ja asettelee ne kauniisti kasvojen ympärille.
Laitamme kaulaasi korun,jonka Mikko osti sinulle vauvan syntymän kunniaksi,mutta jota et koskaan ehtinyt nähdä.
Asetan rinnallesi ikonin,jonka sait isältäsi kripallepääsyn kunniaksi.
Minä,äiti..
Sinä tiedät,kuinka vaikeaa minun oli sanoa:Tapahtukoon sinun tahtosi.
Ja ulkona paistaa aurinko,niin kirkas.

"Hyvien hetkien hohde,
onnelliset ajat kuin äsken poimitut kukat
säilyvät meissä,
nuo vuosien keveät kehykset"

- Pia Perkiö -