lauantai 18. heinäkuuta 2015

Istun tässä,ihmettelen


On kaunis kesäpäivä.Pitkästä aikaa.

Join aamukahvit parvekkeella tapani mukaan ja sitten suunnistin Herttoniemeen.
Eilen kävin siellä kaupoilla ja sadekuuro kun yllätti,niin en uskaltanutkaan lähteä pyörällä takaisin kotiin vaan jätin sen paikallisen Super-Marketin telineeseen.Pelkäsin tietysti,jos se varastetaan,mutta siellä perintö-Ainottareni uskollisena odotti noutajaansa.

Poljin kotiin Alkon kautta,koska ystävättäreni on illemmalla tulossa kyläilemään ja hyvän ruuan seuraksi ehdottomasti kuuluu viini.Meidän molempien mielestä.

Olen iloinen.Se tuntuu uskomattomalta.Ja ihanalta.

Yli kolme vuotta on mennyt pimeässä.En oikeasti muista,jos minulta kysytään,mitä milloinkin on tapahtunut.

Lapset ovat olleet,ihanat pikkuiset.Siiri ja prinssi-Kasper,sekä pikku-prinsessa.Miten niin pienet ihmiset voivatkin antaa sellaista vahvuutta!

Rakastamani runoilijan Kai Niemisen sanoin:" Kuolemaa ei tarvitse etsiä kaukaa.
Ei se silti aina ole lähellä".

Viime viikolla soitin Syyttäjänvirastoon.Puhuin syyttäjän esimiehen kanssa siitä,kuinka voi olla mahdollista,että oikeudenkäynti ei ole vieläkään tiedossa,vaikka poliisitutkinta on ollut valmiina jo yli vuoden.
Kyseinen esimies kertoi,että syyttäjä on varannut ajan käräjäoikeudelta käsittelyä varten.Sitä,koska käsittely on,en tiedä,mutta toivon Tiinan ja muiden synnyttäjien puolesta,että oikeus oikeasti tapahtuu.

Minä kannan ikävää sydämmessäni varmasti elämäni loppuun asti.Hoidosta vastuussa olleet ihmiset tietävät myös oikein hyvin mitä he ovat tehneet ja mitä olisi pitänyt tehdä.Sen kanssa he myös joutuvat elämään koko loppuikänsä.

Ainoa asia,mikä heitä helpottaa ja mahdollistaa työn jatkamisen on,uskon näin,että he kantavat vastuunsa eli rehellisesti kertovat siitä,mitä on tapahtunut.
Poliisitutkinnassahan ei ole toden puhumisen velvoitetta,kuten tutkija sanoi.Eli siinä voi valehdella niin paljon kuin haluaa.


Kun nyt tiukkoina aikoina koulutuksestakin nipistetään,niin toivoisin,että terveydenhuollon koulutuksesta ei tingitä,vaan päin vastoin,taataan nuorille vastavalmistuneille hoitajille riittävä ohjaus ja tuki,että heidän ei tarvitsisi vaihtaa alaa ( tutkimuksen mukaan näin on käymässä )sen vuoksi,että kokevat joutuvansa kokemattomina ja ilman riittävää tukea liian vaativiin hoitotehtäviin.

Ja toivon myös,että lääkärit kantavat oman vastuunsa kokonaishoidosta,koska se on heidän tehtävänsä.Kuten myös osastonhoitajilla hoitotyön osalta.

Olettamalla ja mututuntumalla ei hoitotyötä koskaan pidä tehdä.




6 kommenttia:

  1. Kirjoittamisen ystävänä ja harrastajana ilahdun aina kun näen jonkun blogiystävistä kirjoittaneen uuden jutun. Hienoa että kaiken kokemasi jälkeen pystyt jo tuntemaan iloa. En tunne tapahtunutta yksityiskohdittain, mutta toivon todella että asianosaiset myöntävät virheensä, kantavat siitä vastuun. Kaikkea hyvää Sinulle!

    VastaaPoista
  2. Ihana kuulla että Sinulla on kevyempi mieli ja että pyöräkin odotti kiltisti paikallaan ilman ilkivaltaa.

    Olemme jutelleet näistä asioista useinkin mistä kerroit ja muistan miten aikoinani halusin puhua sivu suuni, mutta maltoin mieleni, koska kaikki oli vielä kesken. Valvira, tutkinta jne. Nyt on hyvä että kaikki julkisempaa.

    Ei ole helppoa kantaa virheiden tai laiminlyöntien taakkaa, ei ole myöskään helppo ymmärtää sitä, etteivät asiat etene, tai ettei vastuun kantaminen tehdyistä virheistä toteudu. Toivon että näin käy Surut eivät koskaa häviä tai lakkaa. Pikku Kasperi ja Siiri ovat ihana juttu ja uusi historia lieventää pikkuhiljaa kivulta kärkeä.

    Kaunista ja hyvää kesää Sinulle rakas Myrsky ja kiitos siitä, että olet jaksanut soitella ja viestittää ja tahtoa käymäänkin. Ennen kaikki oli helpompaa. Kissa kainalossa ja toinen repussa se voisi onnistuakin:)

    VastaaPoista
  3. Aika on kuin onkin armollinen. Pidän myös KN:n mietteestä, jonka olet laittanut.

    Toivon voimia ja oikeutta taistelussanne.

    VastaaPoista
  4. Kun vain voisi uskoa parantavaan aikaan!
    Toki onhan sitä koettu.
    Muistojen kanssa on osattava elää, vaikka miten tuskaa työntää.

    Minä en osaa!

    Voimailoa Sinulle!

    VastaaPoista
  5. Tarinanne koskettaa yhä, aina kun siihen palaan. Jokin toi minut tänne nyt pitkästä aikaa. Tunsin lämpimän läikähdyksen sisälläni kun luin sanasi "olen iloinen". Halaus minulta tuntemattomalta sinulle.

    VastaaPoista
  6. Yhdessä lempilastenkirjoistani, Saariston lapset,Pampula lohduttaa Pelleä sanomalla :"Ei elämä ole surun saari".Ja näihän se on.Elämässä on iloa ja surua,naurua ja ikävää.Minunkin elämässäni on paljon iloa,mutta silti ikävä ei lopu varmasti koskaan.Ja se on varmaa,että kun on rakastanut niin paljon,niin sen voimalla voi kestää ikävänkin.

    VastaaPoista