tiistai 15. tammikuuta 2013

Kun sanat satuttavat


Olen käynyt muutaman kerran lukemassa muutamaa keskustelupalstaa,joissa on käsitelty minulle henkilökohtaista ja kipeää aihetta.

Samoin olen muutaman kerran,pitkästä aikaa,vieraillut myös eräässä blogissa,jossa käsitellään minulle kirjoittajayhteisössä läheisiä ja tärkeitä ihmisiä.

Näiden vierailujen jälkeen on jäänyt surullinen olo.

Kuten niin monesti,niin nytkin,haluan kuvata ajatuksiani runon keinoin.
Tällä kertaa sanat ovat Maaria Leinosen:

"Aina
aina
olen pelännyt hyviä ihmisiä.
Sitä oikeassa olemisen varmuutta
joka tekee kovaksi.
Armottomaksi.

Etsivät,kyselevät
veljeni ja sisareni
erehtyväiset eksyläiset,
samaa sukua olemme
turvassa toistemme lähellä

ei haavaisin sormin
voi poimia kiviä
toisten kivittämiseksi"



15 kommenttia:

  1. Myrskysisko! Hieno runo, niin oivaltava ja paljon sanova. Minuakin surettaa, mutta yritän olla näkemättä.

    Luen kyllä sitä blogia, olen lukenut kaiken aikaa ja väleen jopa naurahdan silkoille huolimattomille asiavirheille, mutta mitäpä niitä oikomaan.

    Se surettaa, että kirjoittaja ei enää malta arvioida pelkkää tekstiä, vaan on alkanut yhä enenevässä määrin pilkata ihmisiä.

    Se pudottaa kirjoitusten arvoa varmasti niiden kirjoittajan pariin kertaan mainitsemien tutkijoidenkin silmissä. Toivottavasti ainakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On vaikea ymmärtää motiivia,miksi hän haluaa "tulkita"yhden blogin kirjoittajien tekstejä omasta näkökulmastaan.

      Poista
  2. Olen miettinyt paljon ja yhtä turhaan sitä, että miksi raatelemme rikki ja revimme revittyjä?

    Tarkoitan tässä mainitsemaasi keskustelupalstaa, jossa ihmisten tietämättömyys sai aikaan aivan järkyttäviä kannanottoja? Niiden yläpuolelle on helppo asettua sellaisen, jota ei ole puukotettu tai jota asia ei mitenkään koske? Surun murtaman ihmisen lyöminen on tietenkin usein pelkkää ajattelemattomuutta, suunsoiton takana voi olla myös kokematon ihminen, jonka voi olla vaikea käsitellä suuria suruja tai edes kohdata koko totuutta, ymmärtää katastrofia, ennen kuin se on omalla kohdalla?

    Ihmisellä on oikeus kirjoittaa elämästään ja suruistaan tulematta sen takia ryvetetyksi, mutta mitäpä muutakaan voi odottaa maailmalta, ihmisiltä, joita julmuus ja ymmärtämättömyys aina hallitsevat.

    Omaan ymmärtämättömään, tyhmään, kovaan ja raadolliseen itseeni paljon törmäilleenä, yritän tietysti ymmärtää tyhmyyttä, mutta ko. keskustelupalstalla ymmärrykseni loppui kuin seinään. Toisaalta siellä oli paljon huolehtivia ja ihania kannanottoja, jotka palauttivat ajattelemattomia sanojia takaisin ruotuun:)Olisin niin hartaasti toivonut, ettet edes näe tai ikinä tiedä näistä kommenteista mitään, mutta jostain syystä Sinun vain piti sinnekin eksyä.

    X-postailu, josta tässä mainitset, on mielestäni ollut mielenkiintoinen, vaikka sen seuraaminen ei ollut kohdallani aina edes mahdollista? Toisaalta kritiikki on aina paikallaan ja nyt kohdallani oli vain yksi ainoa vaikeasti nieltävä, itseäni provosoiva aikataulutusjuttu? Sitä en ymmärtänyt, mutta kuten yllä olevasta jo huomattiin, en ymmärrä aina muutenkaan ihmismieltä:) Muuten mielestäni osuvaa, tarkkanäköistä ja sopivasti sivaltavaa tekstiä, jota en osaa oikein moittia.

    Leinosen runo oli kipeästi totta ..Lämmin rutistus tästä vahvasta ja toisista välittävästä jutusta, Sinä olet niin rakkaasti Sinä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eniten minua niissä kirjoituksissa ja kommenteissa järkytti joidenkin ihmisten sensaatiohakuisuus.Olisi pitänyt välttämättä TIETÄÄ mitä on tapahtunut.
      Ja sitten oma lukunsa olivat kommentoijat,jotka antoivat ymmärtää olevansa hoitotyön ammattilaisia ja tietävänsä ,mitä OIKEASTI tapahtui.Ja että mitään hoitovirhettä ei ole tapahtunut.
      Tästä toisesta postailusta sanoisin,että reilumpaa olisi kirjautua samakasaan kirjoittajaksi ja siellä antaa kritiikkiä,kuin toimia hänen valitsemallaan tavalla.

      Poista
    2. Maailma on niin kovin harvoin oikeudenmukainen ja reilu.. tervettä uteliaisuutta ja myötätuntoakin sieltä löytyi ja jääkööt hoitoalan ammattilaiset omaan arvoonsa, hei, mitäs me muuten oltiin/ ollaan:) Ammattilainen ei sano koskaan minä tiedän, vaikka tietäisikin...

      Poista
  3. On myös meitä (olen varma, että meitä on monia), jotka luimme prinsessan blogia ja nyt olemme sinun matkaasi seuranneet. Ilman kyyneliä ei sinun blogiasi voi lukea. Lämpimiä ajatuksia lähetän ja voimia jokaiseen päivääsi.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Outi!Ja olet oikeassa,todella moni on asiallisesti ja empaattisesti kirjoittanut ja kommentontoinut.Jostain syystä ne ikävät kommentit tuntuvat isommilta,kuin ehkä oikeasti ovatkaan.Ja tokihan tämä Tiinan tarina on aidosti koskettanut monia,varsinkin hänen bloginsa lukijoita,jotka ovatkin kauniisti ja myötätuntoisesti kirjoittaneet,myös omissa blogeissaan.Teille kaikille lämmin halaus <3.Voimia vieläkin tarvitsen,koska prosessi ei ole loppuunkäyty.

    VastaaPoista
  5. Hei. Ihmisiä on monenlaisia.... Eniten minua ahdistaa ajatus siitä, että ne rumasti kirjoittavat ja tahdittomat saattavat olla samoja, jotka toisessa kommentissa myötäelävät ja tsemppaavat:( olenkin toivonut omilta isommilta lapsiltani etteivät alkaisi kirjoittaa blogia, ennen kuin ovat tarpeeksi isoja ja vahvoja.
    Itse jäin seurailemaan blogiasi, tämän suuren surun jälkeen. Mietin pitkään, että miksi. Tulin tulokseen, että haluan nähdä, että jossain välissä tulee valoa ja että elämä alkaa kannatella. Jotain, että kaikesta voi selvitä, että elämästä löytyy taas enemmän iloa kuin surua. Mitään viisasta en osaa sanoa. Haluan toivottaa vain jaksamista. Toivoa paremmasta. Hengessä mukana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minun blogiani saa lukea jokainen halukas,onhan tämä kaikille avoin.Koska sellaisena tämän aloitin,niin en ole nähnyt mitään syytä muuttaa suljetuksi,vaikka nyt viimeiset kirjoitukset ovatkin olleet oman elämäni ikävänmatkaa kuvaavia.Olen aina uskonut,että elämä lopulta kantaa.Ja kyllä elämässä tälläkin hetkellä on paljon iloa tuottavia asioita,kuten rakkaat lastenlapset ja heidän perheensä.Muutaman hyvän ystävän lisäksi.
      Kiitos myötäelämisestä!

      Poista
  6. Itse en ole lukenut ko. blogia sen jälkeen kun siihen tuli sisäänkirjautumisohjeita. Minusta tuntuu, että kirjoittaja kaipaa valtavasti huomiota tavalla tai toisella. Samakasa ja sen kirjoittajat toimivat hänen työvälineinään. Katsoin eilen Supernanny-tv-sarjaa. Lapset protestoivat saadakseen huomiota, myös negatiivista selliasta.

    Syysmyrsky, kirjoitat eräässä kommentissasi prosessista. Minusta tuntuu, että suruprosessi on monivivahteinen tunne- ja eläytymismatka. Myös loukkaantumalla vahvistuu ihmisenä. Haleja!

    VastaaPoista
  7. Ihanaa olet tullut tänne takaisin myrsky:)

    VastaaPoista
  8. Hei,

    Otan osaa suruusi. Olen seurannut blogiasi jo pitkään, mutta kommentoin nyt ensimmäistä kertaa.

    Olen menettänyt rakkaan läheisen henkirikoksen uhrina. Tapahtumaa käsiteltiin iltapäivälehtien etusivuilla viikkoja, samoin keskustelupalstoilla, joka paikassa. Kaikki halusivat tietää yksityiskohtia, repostelivat, ihmettelivät, yrittivät laittaa palasia paikoilleen. Se oli hirvittävää ja repi haavoja auki uudelleen ja uudelleen. Sitten tulivat oikeudenkäynnit, tuomiot, taas kaikki ruvet irti. Tapahtumasta on nyt useita vuosia vaikka tuntuukin, kuin se olisi tapahtunut eilen. Keskustelut löytyvät tietysti yhä netistä. Olen pikkuhiljaa alkanut ajatella sallivammin, että ihmisillä on kova tarve tietää tarkalleen, mitä on tapahtunut, jotta he voisivat mielessään selittää sen harvinaiseksi, poikkeukselliseksi tapaukseksi, joksikin mikä tapahtuu vain tiettyjen olosuhteiden vallitessa eikä voi uhata heitä itseään. Ehkä uutisen henkilö teki jotain aiheuttaakseen itseensä kohdistuneen henkirikoksen? Ehkäpä tyttäresi tarinan kohdalla tilanne on myös tämä. Moni lasta odottava ehkä pelkää, koska synnytykseen kuoleminen on nykyään niin harvinaista. Jos se voi tapahtua tälle "netistä tutulle" aivan tavalliselle ihmiselle, voisiko se tapahtua myös minulle? Mitä tehtiin ja jätettiin tekemättä? Miten minä voisin välttää saman?

    Aivan oma lukunsa ovat tietysti netti-ilkeilijät, joita valitettavasti ovat (jostain käsittämättömästä syystä erityisesti vauva-aiheiset) keskustelupalstat pullollaan. Niitä palstoja ei kannata lukea milloinkaan, eikä varsinkaan silloin, kun jokin itselle tärkeä asia on käsiteltävänä. Siellä tusinaan mahtuu kolmetoista itseensä ja omaan elämäänsä tyytymätöntä, ilkeilystä jotain sairasta mielihyvää saavaa onnetonta, jotka on vain jätettävä omaan arvoonsa. Sinä olet kokenut enemmän kuin kenenkään toivoisi koskaan kokevan ja tarvitset päivästä toiseen selviämiseen paljon voimia. Toivottavasti saat jostakin myös voimaa pysytellä poissa niiltä palstoilta.

    Kaikkea hyvää sinulle ja läheisillesi.

    T

    VastaaPoista
  9. Hei,

    Osanotot suureen suruusi vaikkakin näin paljon jälkijunassa.

    Minäkin luin Tiinan blogia satunnaisesti vuosi sitten, (odotin viimeistä vauvaani ja hengailin odotusaiheississa blogeissa), ja olen sinun kuulumisiasi käynyt lukemassa aina silloin tällöin. Monesti olen ajatellut blogiasi kommentoida, mutta jättänyt sen sitten kuitenkin tekemättä.

    Oma odotukseni päättyi myös sektioon juuri samaisessa sairaalassa, jossa tyttäresikin synnytti. Pelkäsin sektiota kovasti monestakin syystä, loppujen lopuksi kai turhaan kun kaikki meni kuitenkin hyvin.

    Ilo ja suru ovat minunkin elämässäni kulkeneet käsi kädessä, äitini kuoli muutama päivä lapseni syntymän jälkeen. Vaikka kuolema tiedossa olikin (syöpä) niin tuli se sitten kuitenkin yllättäen. Joten tämä vuosi, jonka piti olla iloinen ja ihana viimeisen vauvan kanssa onkin ollut jotain aivan muuta, suruntäyteinen.

    Netissä aivan liian helppo nimettömänä kirjoitella kaikenlaista, ikävää että sinäkin olet joutunut mielesi pahoittamaan.

    Tommy Tabermannin runon myötä toivottelen kevään tuulahduksia ja voimia niin sinulle kuin myös läheisillesi
    - S -

    Elinehto
    Kaikkea saa tehdä.
    Kaikkea pitää tehdä.
    Kaikkia ovia täytyy tempoa,
    kaikkia kuita kurkotella.
    On vain yksi ehto,
    elinehto:
    Värisevää sielua
    ei saa tallata

    VastaaPoista
  10. Hei,

    Täältäkin myöhäinen osanotto.

    Tunnen, että sanasi koskevat minuakin, vaikken blogeissa ja keskustelupalstoilla olekaan tapahtuneella retostellut. Tähän blogiin kuitenkin löysin etsiessäni tietoa, mitä Tiinalle tapahtui ja jäin hiljaa taustalle seurailemaan. Kommentoida en ole aiemmin osannut. Tunnen hieman syyllisyyttä ja tarvetta selittää omia motiivejani. Ehkä osalla keskustelupalstoja repostelevista on samankaltaisia ajatuksia. Sellaisista en kyllä tiedä, jotka kirjoittavat suoria valheita väittäen itseään ammattihenkilöiksi tai tarkoituksella pyrkivät loukkaamaan. En voi muuta kuin uskoa, että he ovat itse jotenkin hyvin rikkinäisiä ihmisiä ja hakevat helpotusta omaan ahdistukseensa satuttamalla muita.

    Olen hieman Tiinan poikaa vanhemman pojan äiti ja lueskelin Tiinan blogia satunnaisesti. Hänen kuolemansa kosketti todella syvältä. Olin samaistunut moniin hänen teksteihinsä ja omasta synnytyksestänikään ei ollut paljoa aikaa. Tuli voimakkaasti tunne, että se olisin voinut yhtä hyvin olla minä. Noh. Minulle suurin mahdollinen mörkö on aina ollut se mitä en tiedä. Siispä luin kaiken mitä löysin luodakseni selkeämpää kuvaa ja ymmärtääkseni mitä oli tapahtuntut. Tällä tavoin tavallaan rakensin uudelleen omaan maailmankuvaani syntyneen kolhun jäljiltä. Helpottavana tietona täysin käsittämättömän järkyttävässä tilanteessa koin sen, että Tiina ilmeisesti ehti nähdä pienen poikansa. Ymmärrän kuitenkin hyvin, että täysin ulkopuolisena minulla ei ole mitään oikeutta kiusata surevia omaisia ja vaatia tietoa vaikka se ehkä omaa hämmennystäni helpottaisikin. Ei se oikeasti kuulu minulle ja tapahtuneen minulle aiheuttama suru ja ahdistus on aivan täysin yhdentekevää ja olematonta omaisten surun rinnalla. Siksi en myöskään ikinä lähtisi spekuloimaan tällaisilla asioilla keskustelupalstoille.

    Koen siis olevani syyllinen mainitsemaasi tiedonhaluun, vaikka en sitä keskustelupalstoille vuodattanutkaan. Pyydän anteeksi!

    Voimia sinulle ja läheisillesi matkallanne ja valoisia kevätpäiviä!

    VastaaPoista
  11. Anonyymille ja Helille sanoisin,että tänne minuun omaan blogiini voi jokainen vapaasti kommentoida,onhan tämä avoin kaikille.En koe myötäelämistä tietenkään loukkaavana ja tokihan tämä Tiinan kohtalo kosketti monia ja ihmiset ihan oikeasti haluaisivat tietää mitä todella tapahtui.Omalta osaltani en halua tietoa salata,mutta koska tutkinta on pitkä ja monimutkainen,sekä vielä kesken,en voi vastauksia antaa.Kun se on lopullisesti ohi,niin kaikilla on oikeus tietää.

    VastaaPoista