Kasvun aikaa

"Ihminen ei valitse tarinaansa
se annetaan hänelle"
Näin toteaa kirjailija Le Glezio.Ja kuinka oikeassa hän onkaan!

Joskus käy niin,että kuunnellessaan liikaa toisten tarinoita,ihminen kadottaa oman tarinansa.
Polut risteilevät menneen,olevan ja tulevan maailmoissa ja kulkija eksyy,ei tiedä enää suuntaansa.
Kunnes tulee aamu,erilainen kuin muut aamut ja kuitenkin niin tuttu.
Pihapuussa laulaa peipponen,mustarastaat juoksevat kilpaa ruohikossa ja tuuli tuo tullessaan meren tuoksun ja aaltojen kohinan....

"Levollisena läsnä
tässä hetkessä
kaipaamatta koko ajan
muita muuta muualle

Ensin on elettävä
monissa ulottuvuuksissa
kahlattava syyllisyyden suo
suostuttava kuumiin kyyneliin
löydettävä omat kyvyt ja rajat
Ihmisen ilo ja kipu

Silloin sielu ehkä läsnä
tässä ja nyt"

- Anja Porio -

Viikko sitten istutimme naapurin kanssa pihakukat.Paratiisi aukeni kukkapuutarhassa kaiken ihanuuden ja väriloiston keskellä.
Herranjestas sentään...olisi tehnyt mieli ottaa tuota ja tuota...ja sitten vielä tuotakin ja...
Lopulta saimme kolmen naisen yhteisellä päätöksellä valintamme tehtyä ja eikun istuttamaan.
Tyttäreni on puurtanut kasvimaalla,jonka he sisarusten kanssa yhdessä väsäsivät ja istuttivat vähän yhtä sun toista.
Kävi vaan niin ( kuin olisin osannut ennustaakin),että ahkera ja tunnollinen tyttäreni siellä nyt työpäiviensä päätteeksi ahertaa kastelemassa ja kasvun ihmeitä seuraamassa.Pojat on poikia!Eli sitten kun satoa alkaa tulla,niin kasvimaallekin ehtii vallan mainiosti:)Luulisin....
Pienen ihmistaimen kasvaminen ja sen seuraaminen läheltä on yhtä ihmettä joka päivä.
Viimeksi tänä aamuna siitä sain iloita,kun poikani käytti minua kaupassa ja kauppareissun päätteeksi istahdin heidän pöytänsä ääreen aamiaiselle.Pienen ihmisen hymy ja kaikki ilmeet tuntuvat ihmeiltä,joka ikinen kerta.
Katselin poikaani hänen pidellessään omaa pientä poikaansa sylissään ja aurinko paistoi suoraan sydämeeni.
En tiedä kaikkien näiden vuosien jälkeenkään,kuinka elämän puutarhaa pitäisi oikein hoitaa,että se tuottaisi hyvää satoa ja olisi iloksi asujalleen ja vierailleen,mutta jotenkin tämä kohta Helena Anhavan runosta puhuttaa minua.

"Kun on muokattu hyvämultainen kasvualusta,
niitä hoidetaan huolella muutama vuosi
ja jätetään sitten rauhassa rehottamaan
niin että jokainen verso
saa kasvaa itsensä muotoiseksi
luonnonvarainen ja viljelty rinnatusten
hiirenvirna sitruunamelissan kainalossa
Miksi kitkeä koiranputki ja ohdake,
tottahan meissä jokaisessa on oltava nekin"

Tarinan jäljillä....sittenkin!

Kirjamaassa mieli maassa?

Pitkästä aikaa olen sukeltanut kirjojen maailmaan niillä vapailla ajoilla,joilla työn jälkeen olen jaksanut muutakin tehdä kuin nukkua.
Olen lukenut loppuun nobelisti Le Glezion Alkusoitto-teoksen,joka sai minut valitsemaan myös tämän musiikin,aiheeseen liittyen.
Lukemisen alla on nyt aivan toisenlainen kirja,nimittäin Selja Ahavan Eksyneen muistikirja.
Luen kirjaa ja pidän välillä taukoa,vaikka se tempaa mukaansa ja tuntuu mahdottomalta lopettaa kesken.Mutta pidän taukoa.Kudon sukkaa välillä ja puran ja kiroan kantapäätä,jonka tekeminen on unohtunut ja ohjeistakaan en tahdo ymmärtää.
Vai kiroanko sittenkään kantapäätä?
Kiroanko väsynyttä itseäni,joka välillä on niin väsynyt ettei muista asioita.Joka pelkää alkavaa dementiaa tai mitä kaikkea muuta.....
Ja Kadonneen muistikirja alkaa yht`äkkiä muuttua melkeinpä todeksi tässä ja nyt,oman olohuoneeni sohvalla.

"Entäpä jos meistä vähitellen tulee toistemme
pelkojen tai unelmien kaltaisia?
On siis tärkeätä unelmoida
etteivät pelot toteudu"
- Eeva Kilpi -

Paras lapsiystäväni,prinsessa Aurooraksi naamioituneena,pyrähtää ovesta sisään puolen päivän jälkeen.Ja kas,ei ole väsymystä ei yhtikkäs mitään vaivoja.
"Haara,perus,haara,perus" ja niin hyppii mummokin tomeran ohjaajan komennossa.Näin treenataan jumpassa,kertoo Siiri.Ja tekis sullekin hyvää.Kyllä,hyvää tekee,täytyy myöntää.

"Mistähän syystä minä oikein kannatan demokratiaa,enemmistön valtaa,
kun itse tulen kuitenkin aina kuulumaan vähemmistöön:kummallisiin"
- Eeva Kilpi -

Kun istun yksin kotona illalla,minä katselen keskeneräistä kudinta ja keskeneräistä kirjaa tyynen rauhallisena.
Otan mukavan asennon sohvan mutkassa,ummistan silmäni ja alan unelmoida kaikesta siitä,mitä teen sitten,kun.....

Ja seuraavalla kirjastokäynnillä yritän saada käsiini Pedron antaman hyvän kirjavinkin,"Moottoripyöräpäiväkirjan,jota en ole lukenut

Elvi Sinervo

Olen kertonut Mika Waltarin Sinuhen olevan lempikirjani.Ja näin se on.
Siinä on mielestäni yksissä kansissa kerrottuna koko elämisen kirjo.Ihminen paljaana,kaikkine hyveineen ja paheineen,heikkouksineen ja vahvuuksineen.

Olen myös kertonut olevani aatteeltani työväenhenkinen.Ja näin sekin on.
Elvi Sinervo kuuluu lempirunoilijoihini.

Mikä sitten yhdistää Mika Waltarin Sinuhen ja Elvi Sinervon?
Ja voisinpa tähän melkein liittää vielä palasen Coelhoakin....

Lukekaa ja kuunnelkaa....

"Ihmisen murhe on ohikiitävää ja kunkin itsensä kannettava
Mutta se on tarttuva kuin tauti.
Tämän tiesin minäkin,jota runontekijäksi sanotaan
ja siksi minun oli lähdettävä.
Kauan olivat käteni levänneet helmassa mihinkään tarttumatta
jalkani valittaneet omaa painoaan
sydämeni käynyt välinpitämättömäksi
eikä taistelu minkään puolesta tai mitään vastaan
tuntunut enää tähdelliseltä.
Minun oli lähdettävä voidakseni palata
Käsissäolevan tärkeys minun oli kiellettävä myöntääkseni elämän.

Lähdin kylästä varhain aamulla,kenellekään sanaa jättämättä,
jotta naapurit eivät olisi kyselleet:Mihin menet Maammo tai:
Oletko pyytänyt neuvostolta lupaa?
Kiirein kylvöjen aika on kohta käsissä ja kaikkia tarvitaan.
Tätä välttääkseni ,uneliaisuutta ja paheksumista ja turhaa tärkeilyä,
pakenin salaa kuin pahantekijä,
aamuyön hetkenä,jolloin eläimet liikahtelevat ennen heräämistään
ja ihmisten uni on ohut ja suloinen.
Mutta majani oven jätin avoimeksi kulkijan käydä sisään
Tulentekoneuvot lieteni viereen ja pöydälleni leipää ja suolaa.

Kun vaelsin pois kylästäni ja läheisteni luota
ojentelivat puut tien vieressä paisuvia oksiaan keväistä huutoa täynnä.
Mutta niiden huuto muuttui murheeksi minussa
kaikkeen tympääntyneessä,kaikesta pois himoavassa.
Öitä ja päiviä kuljettivat jalkani minua teitä pitkin,
joita ne ennenkin olivat kulkeneet
Seutujen lävitse,joissa ennenkin olin elänyt
Ja talvet ja kesät menivät lävitseni kuin tuuli
askeleeni jättivät jälkensä hiekkaan ja lumeen
ja varjoni piteni ja lyheni tiellä auringon ja kuun kiertojen mukaan.

Vain tämän minä tajusin,ja senkin kuin unessa
hämärästi ja tuokiossa unohtaen
Ja kun jalkani viimein pysähtyivät
en tiennyt kauan kulkeneeni
Kysymättä,kuka olin ja missä ja miksi,laskeuduin maisemaan,josta
tieni kerran oli alkanut,jota aina olin ikävöinyt
ja tulin jälleen yhdeksi sen kanssa.
Olin palannut maisemaan,jolla ei ole ääriä
ja jossa kaikki joet virtaavat hitaasti.

Tämä maisema otti minulta ihmisenmuotoni ja antoi minulle omansa
ja jalkani ja käteni kasvoivat syvälle maahan,
vihreä ruoho ja ruskea sammal kiertyivät ryntäilleni
ja kysyvästi kirkuen lensivät linnut ylitseni
pesäpaikkaa hiuksistani tähyten.

Liikkumattomana minä makasin vain oman itseni seurassa.
Päivien kiertoa en laskenut,taivaanrantaa en tähynnyt
ja silmieni kaivot heijastivat vain uneksijan murhetta
itsestään kyllääntyvää ja tarkoituksetonta.

Mutta maisema antoi minulle voimansa ja se muuttui
ihmisen voimaksi minussa
Minä sain kaipuun takaisin
kaipuun olla enemmän kuin luonto
Lintujen kirku korvissani oli kuin nälkäisten lasten itku
ja ylitseni lakaiseva tuuli jätti levottomuutensa minuun:
Tämä ei ole minua varten
toisaalla minua odotetaan
Liian hitaasti virtaavat joet tässä maisemassa
Kaikki tapahtuu toisaalla
Toisaalla ratkaistaan elämä ja kuolema.

Maahan kasvaneena kuuntelin
unessanikin odotin
kunnes eräänä päivänä
nukkuvien korvien simpukankierteissä väkevä kutsu -
tuhannet jalat rummuttivat maata,kansani taistelijat vyöttivät itsensä

Avasin silmäni ja sanoin:Niin.Minä tulen.
Niiden kuvastimessa repesivät pilvet:minä olin ihminen,tekoihin luotu.
Riemusta vavahtaen irtosivat käteni maisemasta:
minä olen Maammo Runontekijä
Veljeni kutsuvat minua

Hiuksiini pesineet linnut lensivät säikkyen pois
kun minä ihminen mittaani jälleen nousin
ja maa kumahteli jalkojeni alla,
kun taakseni katsomatta jätin hitaasti virtaavien jokien maiseman"

K niin kuin kohtaamisia

Minä olen aina ollut tavalla tai toisella kulkuri.
Kulkurina olen kohdannut monenlaisia ihmisiä.Linja-autoasemilla,rautatieasemilla,bussipysäkeillä,pienissä kuppiloissa ja yökahviloissa,joita erityisesti aikoinaan rakastin,silloin,kun niitä vielä Helsingissäkin oli.
Jotain tarinoita niistä kohtaamisista olen ajatellut teillekin kertoilla.Mutta nyt,vähän flunssaisena ja väsyneenä,tarjoilen vain K-musiikkia.
Pehmeän "coon" yhtä pehmeä ja kova kaveri tämä Mark.

Mukavaa viikonloppua kaikille tänne kurkkaaville!

Sunnuntaimietteitä

Tänään on ollut sateinen päivä.
Yhdessä yössä parvekelasien alareunasta on kadonnut ainakin kymmenen senttiä lunta ja mittari keittiön ikkunan takana näyttää vieläkin kahta plusastetta.
Olin aikeissa hankkia uudet kumisaappaat syyssateiden varalta,mutta niitä ei tarvinnutkaan lumen ja talven tultua heti syksyn perään.
Nyt niiden aika on selvästi tullut.

Kevättä kohti mennään kohisten.
Aamuisin töihin lähtiessä kuuluu jo linnun laulua.

Uudenvuodenlupauksia en tänäkään vuonna tehnyt.Minun kohdallani ne eivät toimi.
Kudon villasukkaa sinisistä langoista,annan sinisten ajatusten tuudittaa mukavasti mukanaan.
Kohta on kesä,ihan kohta se on.....
Ja jäät sulavat rannoilla,meri aukeaa.Sininen,sininen meri.....

Tämä Sinikka Svärdin runo kuvastaa tunnelmiani juuri nyt,tämän alkaneen vuoden kynnyksellä.

Olennaista

Tarvitsemme täyttymättömiä toiveita,
ehkä enemmänkin kuin
todeksi tulleita.

Sillä ilman niitä
meistä tulee
sietämättömän pöyhkeitä,
ahneita ja armottomia.

Ilman niitä
eivät pettymykset saa
tilaisuutta opettaa meille
ihmisyyttä.

Ilman niitä
emme oivalla olennaista

Oikein onnellista kuluvaa vuotta kaikille teille,jotka blogiini kurkkasitte.Unelmoikaa ihmiset,se ei maksa mitään!
Ja joskus joku unelma voi vaikka toteutuakin:)