N niin kuin Nyt

Joulu on eletty ja vuosikin vaihtunut.

Ja sukuun,tähän lähiperheeseen,on syntynyt uusi pieni ihminen,mustatukkainen prinsessa.
Kuinka paljon iloa ja valoa voikaan lapsi ympärilleen säteillä,pelkällä olemassaolollaan!

Minä olen tutustunut häneen varovaisesti.Kepeästi,vähän niin kuin salaa hipaissut poskea,hiuksia.Syliin en ole ottanut vielä kertaakaan.Ei niin ettenkö olisi halunnut,vaan siksi,että olen pelännyt omaa reaktiotani.Että jos alankin itkeä,siinä kaikkien nähden.Niin kovin lähellä on aika,jolloin pidin sylissäni pientä punatukkaista poikaa.Häntä,josta sitten pitikin tulla enkeli.

"Kiinni äidin kylkeen
on halu
pienen hylkeen

Nuku,nuku pienoinen
äiti kuiskuttaa

Meren ylle sateenkaaren
valas ruiskuttaa"

- Jukka Itkonen -

Isoveli,prinssi Kasper on kunnostautunut remonttimiehenä.Joulupukin kontista löytynyt porakone,jolla voi porata ja irrottaa muttereita kuten aikamiesten koneilla,on kuluttanut jo melkoisen määrän pattereita.Ja muutama päivä sitten löytyi kulmahiomakone,joka mummon oli ihan PAKKO ostaa täydentämään työkalupakkia:)
En todellakaan ole mikään tavaran kerääjä,vaan omasta mielestäni ihan maltillinen ja joutavaa kulutusta vastustava ihminen,mutta joitakin asioita mummo,joka on ollut myös pienten poikien äiti,ei voi vastustaa.:)

Tämä vuosi on tärkeä vuosi myös suvun isoimmalle prinsessalle,josta tulee KOULULAINEN!Jos on suurta olla eskarilainen,niin eihän se ole mitään koululaisen rinnalla!Hän on tutustuttanut minut Angry Birdseihin.Olen onnistunut tuhoamaan muutaman possun ja saanut jokusen pallon vierimään oikeaan paikkaan.Mutta onneksi hän mieluiten kuitenkin pelaa kanssani lautapelejä,joissa silloin tällöin olen onnistunut hänet ihan oikeasti voittamaan:)

Ja entäs minä...

Parin viime viikon aikana olen huomannut,että minun on hieman kevyempi hengittää.Että jokainen aamu ei enää herätä ikävällä,eikä ilta nukuta kyyneliin.
Silti sytytän ennen aamukahvia tuikut ikonin ja rakkaiden kuvien eteen.Pidän huolen,että vieressä on aina tuoreita kukkia.

Kun olen paljon lueskellut runoja,niin tämä Risto Rasan runo tuntuu jotenkin sopivan kuvaamaan mielen maailmaani.Kevättä kohti kuitenkin on matka.

"Minussa on leskenlehden lapsellinen
riemu
kun se kevään loasta työntää aurinkoisen
siansilmänsä toisen kainaloon,
minussa on sen syksyisten
ylikasvaneiden lehtien
repaleinen murhe"

Ja tällä ikäväni matkalla olen todeksi kokenut myös nämä Kai Niemisen sanat:

"En minä luota niihin
jotka tietävät oikeat vastaukset,
kuka tahansa pystyy siihen.
Sitä minä arvostan,
joka tietää oikeat kysymykset"