Löysin tämän Maaria Leinosen runon joskus jostain ja tallensin sen runovihkoseeni.
Nyt jonkin aikaa taas työssä pakertaessani, ja toisaalta muutamia murheitakin kuunnelleena, se palasi mieleeni ja sitä pysähdyin lukemaan.
Ihmisen elämä on niin monimuotoinen.Matkalle mahtuu nousuja ja laskuja.Iloja ja suruja.Voittoja ja tappioita.Useimmat ihmiset selviävät elämänsä karikoista kohtuullisilla kolhuilla.Toiset kantavat mukanaan koko matkan kaikenlaisia taakkoja.Niitäkin,jotka ovat aivan toisille tarkoitetut.Ja joiden syntymiseen heillä ei ole ollut osaa eikä arpaa.
"Ranteesi kuolemanviivat
kämmenesi elämänviivaa vahvemmat
yrität peitellä sinipunertavia viiltoja,arpia
muistoja siitä
kun jäit pimeään yöhön
johon ei kantanut ääntä
ei ojentunut kättä
ei pysähtynyt vierelle kivunjakajaa
Takaisin elämään
vastentahtoisesti kutsuttuna
kuljet kätkien arpiasi
mielesi haavoja
Pyytäen anteeksiantoa
elämältä
ihmisiltä
itseltäsi "
Paitsi näitä ulkoisia haavoitetun merkkejä keskellämme kulkee ihmisiä,joiden haavat eivät välttämättä näy.Ne ovat jossain syvällä sielun sopukoissa ja piiloutuvat joskus hyvinkin taitavasti muilta milloin milläkin tavalla.Ja näyttäytyvät sitten jossain yllättävässä tilanteessa ja usein myös yllättävällä tavalla.
Kanssakulkijoissa se herättää monenlaisia reaktioita,mutta yleisin on varmaan syyllisyys.Tulee tunne,että onkin itse syyllistynyt johonkin sellaiseen,mikä on saanut toisen voimaan huonosti tai suorastaan sairastumaan.Mutta näinhän ei ole.Jokin hyvin kaukana ja syvällä oleva kipeä asia on vain herännyt henkiin ja pistää ihmisen toimimaan tavalla,joka ei enää välttämättä ole omassa hallinnassa.Eikä myöskään kanssakulkijoiden hallinnassa.
Ja eräs toinen runo taas muistuttaa minua siitä,että monissa asioissa ihmisellä on kuitenkin mahdollisuus valita.On kysymys katsojan valinnasta.Oman elämänsä katsomisen valinnasta.
Katsojan päätös
Kun alat nähdä elämänkauneuden
rumuus alkaa kadota
Jos alat katsoa elämää ilolla
suru alkaa kadota
Sinulla ei voi olla
samaan aikaan
taivasta ja helvettiä,
vain toinen niistä
Valinta on sinun
- Osho -
Voi syysmyrsky ystäväin, miten ihanasti kirjoitat ja sanasi koskettavat syvästi. Herkistät mielen kirjoituksellasi ja tuo runo on niin totta. Kiitos. Hyvää torstai päivää sinulle.
VastaaPoistaTajuan nämä runot hyvin olenhan itsekkin aloittanut runoilla kirjoittamisen, nyt vähemmän.
VastaaPoistaharvat vain osaavat elää noiden unelma ajatusten mukaan. kuinka ihana maailma olisikaan kun ei kukaaan haavoittaisi toista. ja vastaavasti, on ihan vaikeaa sanoa tämä aikakausi on käynyt kylmäksi. sanoja on , mutta tekoja vähä, tietoa on mutta ymärrys puuttuu. pahimpaan aikaan muutama päivä sitten luulin oikeesti kuolevani sydän kuoristukseen, se oli pahoinvoinnin huippukohta ja vaati lääkärin, mutta nyt olen päästänyt kaikesta irti. anteeksi kun tulin sivullesi. eilen sain yhden kommin toisen sivulla ja hoitajalta, huh, pysy omalla sivulklsi.. se oli taas uusi isku.. kysymys oli siitä että huumorilla tehty juttu otettiin vakavasti, sehän voi aiheuttaa väärinkäsityksiä.. no poistin mokomat vitsit, ja laitoin vain perään selityksen ja lupasin pysyä pois siltä sivulta..
Voi herrajjestas sentään miten tosi säe.
VastaaPoista- Sinulla ei voi olla
samaan aikaan
taivasta ja helvettiä,
vain toinen niistä.
Siinä sitä keinutaan, Jumalten keinussa. Väleen ylös väleen alas. Mutta sitä minä ihmettelen joskus, että miksi se sattuu, menipä kumpaan suuntaan tahansa?
Kiitos kaikille kommenteista.Tässä elämän poluilla on joutunut sekä katsojaksi,kanssakulkijaksi että kokijaksi niin suurissa suruissa,kuin onneksi myös niissä suurissa iloissa.Oma työ antaa paljon iloa,vaikka siinä joutuu kohtaamaan sellaisiakin asioita,joita ei haluaisi todeksi nähdä.Ja surua ja syyllisyyttäkin.Joskus ihan aiheellisesti,mutta useimmiten aiheetta,myötäkipuna.Omassa henkilökohtaisessa elämässä koetut asiat tosin auttavat uskomaan,että elämä lopulta kantaa,vaikka ei siihen aina jaksaisi uskoakaan.
VastaaPoistaMinun sivuni ovat avoinna kaikille halukkaille vierailijoille ja itsekin luen kaikkien sivuja,joten anteeksi ei ole syytä pyytää.Minulle on vaan ilo,jos ihmisiä juttuni,joskus ihan joutavatkin jorinat,kiinnostavat.Mukavaa torstaita myös teille kaikille! :)
Mukavaa perjantaita Sinulle!
VastaaPoistaNautin niin lukea toistenkin ajatuksia runojen muodossa..
Niinpä.. kauneusajatus poistaa rumuusajatukset..
terkkuja sunnuntaihisi! mä istun koneella lueskelemassa ja keittöstä tulee ihana tuoksu...
VastaaPoistatuo oshon runo on niin totta: se lisääntyy, mihin huomiosi kiinnität.
Kiitos ulleriina ja Teetee!Minulle runot ovat aina olleet rakkaita,mutta tuntuu,että vuosien lisääntyessä niiden sisällöt avautuvat aivan uudella tavalla.
VastaaPoistaJa kateeksi pikkuisen,ihan pikkuisen käy,kun kuuntelen sua siskotulinen.....:) Terveisiä kokille!
Kiitos kauniista ajatuksistasi myrsky, enemmän kuin runoja luin kyllä lohduttavia, viisaita sanojasi. Teet raskasta ja aitoa työtä ja toivon Sinulle voimia siihen, sillä sitä Sinä tarvitset.
VastaaPoista