tiistai 26. lokakuuta 2010

H niin kuin haaveet osa1:Lapsuuden ja nuoruuden haaveet

Olen joskus kuvaillut itseäni,että olen jalat tukevasti ilmassa ja pää pilvissä kulkeva ikuinen unelmoija.
Ja näinhän se taitaa olla.

Jo lapsena minulla oli vilkas mielikuvitus.Rakastin satuja ja tarinoita,joita äitini minulle luki ja kertoi.Sain myös aina lahjaksi kirjoja ja olin pienen kyläkoulumme ahkera kirjaston käyttäjä.

Kotona myös laulettiin ja tanssittin paljon.Isä ja äiti osallistuivat paikallisen työväentalon tapahtumiin olemalla mukana näytelmissä ja laulamalla kuorossa.Ja minä,pieni tyttö,silmät hehkuen ja ylpeänä,katselin kaunista äitiäni roolivaatteisiin puettuna.Erityisesti muistan hänet upeassa mustalaispuvussa,huulet tummanpunaisina ja korvissa suuret ,roikkuvat korvakorut.Operettisävelmät ja ajan iskelmät opin siinä sivussa myös aivan itsestään.

Kun äiti kuoli,ollessani 9-vuotias,löysin runot.
Kirjoittelin itse ja luin Saima Harmajaa,Edith Södergrania,Viljo Kajavaa...Kaikki surumielinen ja kuolemaan liittyvä kosketti minua.Ja enkelit.Kävin pyhäkoulua,jota ihana Kaisa-täti piti ja muistin iltarukouksen joka ilta.Taivaalla tuikkiva kirkas Pohjantähti oli minulle äiti,joka katseli maallista menoani.Ja sinne lähetin terveiseni ja kaikki toiveeni,jotka jonakin päivänä todeksi uskoin tulevan.
Minulla oli myös aivan ihana opettaja,Liisa Saviranta,jonka kotona monena iltana makasin lattialla piirtämässä ja maalaamassa ja kertomassa tarinoita,joihin nuori ja lempeä opettajani minua kannusti.Voitinkin sitten Koululainen-lehdessä olleen erään kirjoituskilpailun ja sain siitä kirjapalkinnon.Voi kuinka ylpeä olin itsestäni!

Myöhemmin,oppikouluaikaan,kuuluin koulun näytelmäkerhoon ja tietysti myös kuoroon.Kuvaamataito oli lempiaineitani,samoin musiikki ja historia.Mielikuvitusmaailmassani olin milloin kaunis linnanneito,milloin köyhä orpolapsi,joka lopulta löysi onnensa ja paikkansa elämässä,sekä tietysti unelmiensä prinssin.

Olisin kovasti halunnut oppia soittamaan viulua ja isäni olisikin ollut valmis kustantamaan soittotuntini ja siihen kannusti.Mutta valittavina oli vain oma musiikin opettajani tai kirkonkylän kanttori,isän kuorokaveri,joten opiskelu jäi.Musiikinopettajaa en halunnut ja kanttorin samalla luokalla olevaan poikaan olin kuoliaaksi ihastunut,joten ei käynyt sekään. Ja siihen lopulta soittohaaveeni sitten tyssäsivätkin.Lopullisesti.

Jossain vaiheessa oppikoulua piti alkaa ajatella tulevaisuutta ja omaa ammattia.
Minun haaveitani olivat joko näyttelijä,kirjailija tai sisustusarkkitehti.Vaihtoehtoisen lähetyssaarnaajan Ambomaalla olin hylännyt joskus keskikouluun siirryttyäni.Sitä ennen se oli vielä vahvasti mukana haaveissa,johtuen uskovaisesta Anna-tädistäni ja mukavasta ruustinnasta,johon tädin kautta sain tutustua.

Matkasin siis koulutoverini kanssa lättähatulla Joensuuhun,jossa ammatinvalinnanohjaaja meitä odotti.

3 kommenttia:

  1. Kiinnostais se, että mikä sinusta sitten tuli? :-)

    VastaaPoista
  2. Siis kaverini löysi kaverikirjasta että haaveeni oli näyttelijä ja lähetyssaarnaaja ambomaalle, ehkä tämä oli pyhäkoulun tai muun sellaisen vaikutusta, aivan nauratti..

    Miten ihanasti kuvailit lapsuuttasi ja miten paljon samaa on omassakin, tosin musiikkia ja tanssia en saanut kun se oli muka syntiä, mutta varkain kuuntelin ja naapurissa sain tanssatakin:)

    VastaaPoista
  3. Meidän kotona soi humpat,virret,Olavi Virrat ja helluntalaisten laulut sulassa sovussa.Se on ollut yksi niitä elämäni isoja iloja.

    VastaaPoista