Kaksi väriä:punainen ja musta

Sunnuntaina vietettiin pikku-prinsessan 6-vuotissynttäreitä.
Aamulla,kun olin laittanut ison kasan lihapullia uuniin,soitin prinsessalle,joka ilmoitti ,että "eilen illalla kyllä vähän jännitti".Nyt oli jo kuulemma ihan tavallinen olo.
Itse juhlat olivat sitten taas "valtakunnan"tapahtuma.Olimme suvun kanssa jo aiemmin todenneet,että nämä juhlat vastasivat meille niitä isoja linnan juhlia,joita vietetään vasta 6.12.
Juhlakalu oli tapansa mukaan pukeutunut tyylikkäästi,kuten myös muu hovi.
Pieni prissi-Kasper katseli suu auki ja silmät soikeina herkkupöytää ja taputti innokkaasti onnittelulaulun ja kynttilöiden puhaltamisen jälkeen.Muuten häntä kiinnostikin eniten Raimo-kani ja ilmapallojen potkiminen isin kanssa maaliin,jonka virkaa toimitti yksi kolmesta kattauspöydästä sopivan pitkähelmaisella liinalla peitettynä.
Tunnelma oli lämmin ja iloinen.Lapset leikkivät uusilla ja vanhoilla leluilla,joita prinsessalla kyllä riittää!Ja tietysti söivät pikkumasunsa kipeiksi (?)runsaasta herkkupöydästä.Puhetta riitti aikuisilla,kuulumisten vaihtoa.Naurettiin,että joukko vaan kasvaa vuosi vuodelta,ensi vuonna on mukana uusi vauva,joka ei sitten ole ihan vauva enää.
Kotiin tulin vanhimman poikani kyydillä ja sain lentosuukon pikku-prinssiltä,kuten hänellä on tapana erotessamme.
Oli onnellinen olo ,punaisen,ilon värisen.

Mutta se toinen väri....

Maanantaina,iltapäivällä soi puhelin.
Vaikka tiesin,vaikka koko ajan tiesin,niin sen tiedon kuuleminen viralliselta taholta
maalasi minun päiväni värin uudelleen.
Ja minun ikävälläni ja tuskallani ei ole määrää,ei nimeä.
Mikään ei tuo minun prinsessaani takaisin.
Ei se,että ihmisiä joutuu vastuuseen ja että virheet on todettu.
Se,mikä on jätetty tekemättä,on jätetty tekemättä.Sitä ei mikään voi enää muuttaa.

Sanoja vailla osoitetta

"Miksi pitikin tulla
surua surun päälle.
Luuliko joku
että tähän maljaan
mahtuisi vielä"

Hanna Ekola - Surulla on aikansa

Loppusyksyn aurinko paistaa niin,että häikäisee silmät,kun ulos astuu.
Minä astun viime päivinä harvoin,ja varovasti.

Ikävä ajaa kulkemaan muurin laitaa,portista sisään,kirkkopihalle,puiden varjoon.
Niin paljon sanoja...mitä sanoisin...yhtäkään en saa ulos.
Ja sinä kuulet,kuitenkin kuulet.

Ajattelen isääsi,joka viimeisenä lahjanaan sinulle joutui elämänsä raskaimman tehtävän eteen.
Omin käsin veistetty risti..oman lapsen ja lapsenlapsen haudalle.Rakkaudella tehty,kyynelillä kestosuojattu.Melkein valmis.Kaunis,sinun näköisesi.

Ajattelen veljiäsi.
Häntä,joka jaksaa,jaksaa,vaikka ei jaksa.
Ja häntä,joka ei jaksa.
Häntä,jonka suru vie vieraisiin maailmoihin..sinne,missä aika ja paikka katoaa ja on vain olemisen sietämätön keveys.

Ja ajattelen sinun rakkaintasi.
Häntä,joka yrittää etsiä elämäänsä tarkoitusta.Ja samalla pitää kiihkein käsin kiinni siitä,mitä on ollut.Mitä ei enää ole.

Tunnen itseni pieneksi,heikoksi.
Ja vaikka suljen silmäni ja odotan,sinun äänesi tuntuu vain kuiskaukselta.
Ja minun sylini,ennen niin suuri ja avoin,palelee yksinäisyyttään.

Käsi kädessä

"Käsi kädessä kävellään.
Tämä on hyvä hetki.
Pilvet lähtivät lentämään.
Onpa tuulinen retki!
Kaikki on puettu vihreään;
puut,pensaat ja puiston multa.
Käsi kädessä kävellään,
mummo ja mummon kulta."

- Pia Perkiö -
( teoksesta Mummon kulta )

Tänään on ollut tällainen päivä.
Hain "isosisko-prinsessan" päivällä tarhasta ja kaupan kautta tallustelimme kotiin.Ei ollut maisema niin kesäinen kuin tuossa runonpätkässä,vettä ripsutteli,mutta tunnelma oli lämpöinen.
Kaikenlaista mukavaa yhdessätekemistä ja olemista sisälsi päivämme,jonka päätteeksi luin yli puolet Satumaan Päivikin seikkailuista.Lupasin loput aamusaduksi ennen tarhaan menoa.
Sama kirja jatko-osansa, Mestaritontun seikkailut,kanssa lumosi vuonna 1984 myös molemmat poikani ja monta vuotta myöhemmin punatukkaisen prinsessani.
Elämä ei ole satua,mutta ilman satuja ei ole elämää!
Olen iloinen kaikista niistä saduista ja tarinoista,joita aikuiset,myös omat lapseni, lapsilleen kertovat.Sadut rikastuttavat ja tuovat iloa ja lohtua elämään,kulloisenkin tarpeen mukaan.Eivätkä virtuaalimaailman tarjoukset tule koskaan niitä korvaamaan.
Nyt on yhden onnellisen päivän ilta!
Pieni tuhisija on valloittanut puolikkaan sängystäni ja "nauravasilmäinen" pappa on suosiolla kääriytynyt peittoonsa sohvan nurkkaan.
Aamulla matkaamme taas käsi kädessä tarhaan.Saa nähdä sataako.
Satakoon vaan,mulle paistaa aurinko:)

22 päivää ja ne muut 184 ja 69

Tänään olen ollut virallisesti eläkeläinen 22 päivää.
Olen herännyt kuitenkin miltei jokainen aamu samaan aikaan,kuin töissä ollessani.Istunut aamukahvilla parvekkeella,katsellut pihapuita,seurannut oravanpoikien kilpajuoksua puusta toiseen,lintujen ja pihalle silloin,tällöin eksyvien pupujen touhuja.Kuunnellut tuulta ja käynyt hiljaisia keskusteluja.Vaeltanut mielen ja muistojen maisemissa.
Kuinka paljon suunnitelmia minulla olikaan eläkepäiviä varten!Ja kuinka kaikki totaalisesti muuttui.

184 päivää ja ne 69....

"Tuulet tulevat
yltyvät myrskyksi
eivätkä kysy lupaa
eivät tiedustele oikeaa hetkeä.
Ryntäävät keskelle kaikkea
sopimattomaan aikaan
ja ottavat sijan siltä
mikä ennen oli tärkeää"
(Hanna Ekola;Surulla on aikansa)

Viime sunnuntaina vietimme perheen ja isä-Jyrkin kanssa panihidaa Tiinan muistolle..Sytytimme tuohukset molemmille rakkaillemme,äidille ja hänen sydänlapselleen.
Kuinka lähellä ilo ja suru ovatkaan toisiaan...Kun pienen prinssi-Kasperin pehmeä poski painautuu poskeani vasten sekoittuvat ilon ja ikävän kyyneleet.Ja ainoa,minkä tietää olevan pysyvää on rakkaus.

"Jokaisella elämällä
on alku ja loppu.
Se mitä siihen väliin mahtuu
tekee elämästä kokonaisen
- silloinkin
kun alku ja loppu
tuntuvat olevan
liian lähellä toisiaan."
(Hanna Ekola;Surulla on aikansa)

Olen sopinut pitäväni työtovereilleni läksiäiset,joissa syödään ja juodaan viiniäkin.En halunnut lähteä pitkän työuran jälkeen niin,että viimeisimmiksi muistoiksi olisivat jääneet ne kipeät hetket kevään ja kesän ajalta.
Olen pitänyt työstäni ja se,että olen 36 vuotta sitä samassa työpaikassa tehnyt,on pitkälti myös hyvien työtovereideni ansiota.
Niinpä meitä sitten kokoontuu yhteisen pöydän ympärille n.30 henkeä,joista osa on eri toimipisteissä toimivia entisiä,rakkaita kollegoja "ohjelmallisten iltamien"-henkeen muistelemaan ja kertomaan tarinoita toisistamme ja toisillemme.

Tänään saan yökylään ihanaisen prinsessa Auroora,Belle,Tuhkimo jne:n.En tiedä mikä näistä, vai joku muu,hän tänään on.:)Varmaa on,että hän on JO ESKARILAINEN ja se on paljon se..Luultavasti leikimme tänään erästä hänen suosikkiroolileikkiään,jossa minulle lankeaa automaattisesti aina pikkusiskon rooli.Tiedättehän,se joka aina on liian PIENI kaikkeen kivaan,jota isosisko taas voi tehdä:)

Tiina kirjoitti toisessa blogissaan melko tasan vuosi sitten mm.näin:
"Minulle ei ole kauhistus jos lapsestamme tulee homo tai kuuro,minulle on kauhistus jos lapsestamme tulee ylimielinen ja suvaitsematon tai pahempaa,empatiakyvytön."
Bloginsa hän aloitti kirjoittamalla mm.näin:
"Rehellisyys ja suorapuheisuus ovat taitolajeja ja niihin ei kuulu ilkeys eikä pilkka.Eli suoraan sanottuna suorapuheisuutta on turha yrittää pitää minään tekosyynä sille,että internetin suojissa voi anonyymisti purkaa omaa pahaa oloaan alentamalla muita."

Toivotan kaikille sivuillani vieraileville kaunista,lämmintä ja onnellista syksyä!
Ja kaikille teille, tuntemattomillekin,jotka olette myötäeläneet ja ottaneet osaa ikäväni matkalla:Kiitos ja lämmin halaus!Myös Tiinan puolesta.

M niin kuin matkalla osa 3: Via Dolorosa

Kuljen kadulla hautausmaan muurin reunaa.Aurinko paistaa,on lämmin. Pidä minua kädestä Tiina,purista lujaa. Kannattele,kannattele.....nyt minä en jaksaisi. Minun pieni lintuni,minun sydänlapseni sydänlapsi. Puuttuiko taivaasta pieniä enkeleitä? Oliko sinulla niin ikävä pientä rakastasi ja hänellä sinua? En haluaisi ,mutta ääneti huudan:Jumalani,Jumalani miksi minut hylkäsit.

M niin kuin matkalla osa 1.Intro

"Siitä hetkestä lähtien
suru kulki varjona mukana.
Se oli läsnä
jokaisessa aamussa
jokaisessa onnen hetkessä.
Se sävelsi molleja duureihin ,
värjäsi vaalean tummaksi,
toi kysymysmerkit
vastauksien tilalle.

Ja hiljaisuuden,
jonka läpi oli
kuljettava hitaasti,
pienin askelin,
mutta eteenpäin

Siitä alkoi
uusi ajanjakso:
aika ennen lähtöäsi ja
aika lähtösi jälkeen.

-Hanna Ekola -
kirjasta " Surulla on aikansa"

Kiitos sielunsiskoni Mustis!

Olisin halunnut ladata tähän musiikiksi Pihasoittajien "Pieni kesäruno",mutta olen unohtanut kuinka musiikkia ladataan.

"Kuljen edestakaisin
huonetta päästä päähän
enkä muista
pitikö minun
seistä vai istua.
Kun en vain
surultani muista"

- Hanna Ekola -

L niin kuin lapaset ja muita lämpimäisiä

Kouluaikaan yksi kaikkein kauheimmista aineista oli minulle käsityöt.
Inhosin käsitöitä.Inhosin,inhosin...
Alakoulussa opettajani,tuhti vanhapiika Signe Matilainen,muisti jatkuvasti ääneen ihmetellä,kuinka voinkin olla NIIN osaamaton,"kun sinun äitisihän oli NIIN TAITAVA".
No,Signe sai paljon anteeksi,koska hän piti pienen kyläkoulumme kirjastoa,jonka ahkera käyttäjä olin ja hän kannusti minua lukemaan ja lainasi minulle kaikkia niitä kirjoja joita halusin lukea,ikään katsomatta (silloin ei,luojalle kiitos,ollut mitään ikäsuosituksia)
Minä en siis koskaan oppinut tekemään käsitöitä.
Mutta laulaa minä osasin ja kirjoittaa.Sepittää satuja ja tarinoita.Ja minun mielikuvituksellani oli pitkät ja kantavat siivet...
Minun lapseni eivät koskaan saaneet,pitkälti em.syistä johtuen,pukeutua äidin tekemiin villasukkiin,lapasiin,villapaidoista nyt puhumattakaan.
Pojasta polvi paranee,sanotaan.Ja minun tapauksessani tytöstä.
Tyttäreni oppi tekemään käsitöitä,tupelosta äidistä huolimatta.
Viime talvena hän tuli ostoksilta iloisena ja kaivoi kassistaan äidille villalangat ja puikot.Oli ostanut itselleenkin ja sanoi,että nyt äiti aletaan sitten kutoa.On jotain tekemistä sairaslomalla.Ja tätähän sä olet pitkään jo suunnitellut.Teet vaikka sukat,se on ihan helppoa.
No joo,siitä se alkoi ja monet naurut naurettiin kantapään kanssa.Kesän aikana sukat lopulta valmistuivat ja syksyn korvalla toiset,ne tyttärelle aiotut.
Mutta hänpä sanoi,että pidä nyt vaan ite,mulla on ihan hyvät ja silleenhän siiinä kävi.
Minun kutomukseni jäivät,mutta hänen jatkuivat.Pieni,vaaleanvihreä villanuttu,salaisuus.
Ja lapaset äitiliinille joululahjaksi.
Talvisena päivänä,auringon paistaessa kirkkaana enteillen kevättä,minä istun keittiössä.
Sisällä on lämmin,mutta minun sydäntäni kylmää..
Haen eteisen pöydältä lapaset,ne hiekanväriset,joululahjaksi saadut.Laitan ne käsiini ja painan rintaani vasten.
Pari viikkoa myöhemmin ajattelen,että olisi pitänyt laittaa ne villasukat,että olisi ollut lämmin.Sinulla.Kun maakin on vielä roudassa...
Tänään minä ajattelen lämpimäisiä.
Rakkaitani.Lapsiani.Vahvoja ja herkkiä poikiani.
Pientä prinsessa Aurooraa ja prinssi Kasperia,sekä sitä kaikkein pienintä,sydänlapseni sydänlasta.
Minun lämpimäisiäni.Villasukkia,lapasia,kukkutimurusia...

Alfa ja Omega

"Hiljaisuus lävistää äänet
kuin valo lasin
-enkeli lentää ohi-
kuiskaus murentaa
kiireen kaikuvat holvit
-ja hetkessä kaikki on toisin.

Voit kuulla sen, mitä korvin ei kuule.
Voit nähdä sen ,mitä silmin ei näe.
Olet kaikkeuden osa,ajattomuuden lapsi,
jota lempeiden äänien kehto keinuttaa."

- Pia Perkiö -

Kappeli on hiljainen ja sinun valkoinen arkkusi....
Lempeästi silitän poskiasi,hiussuortuvia.Kosketan kättä.
Marjan kanssa puemme sinut.
Kuinka monta kertaa kauan sitten...ja nyt tämän viimeisen.
Muistan sinut tässä puvussa kihlajaisissa.Kauniina,nuorena,onnellisena.
Marja harjaa sinun hiuksesi ja asettelee ne kauniisti kasvojen ympärille.
Laitamme kaulaasi korun,jonka Mikko osti sinulle vauvan syntymän kunniaksi,mutta jota et koskaan ehtinyt nähdä.
Asetan rinnallesi ikonin,jonka sait isältäsi kripallepääsyn kunniaksi.
Minä,äiti..
Sinä tiedät,kuinka vaikeaa minun oli sanoa:Tapahtukoon sinun tahtosi.
Ja ulkona paistaa aurinko,niin kirkas.

"Hyvien hetkien hohde,
onnelliset ajat kuin äsken poimitut kukat
säilyvät meissä,
nuo vuosien keveät kehykset"

- Pia Perkiö -