Aa niin kuin anteeksiantaminen

Aapinen alkaa A-kirjaimella.Aakkoset ovat tärkeitä,että ihminen oppii  muodostamaan sanoja.Sanat taas ovat tärkeitä,että oppii lukemaan.Ja että oppii kirjoittamaan .

Minä ajattelin kirjoittaa oman Aapiseni.Aakkosia on 28 ja minulla on siis 28 kirjainta,joilla muodostan sanoja ja kerron tarinaa.Tarinat kertovat minusta,tavalla tai toisella.

Ensimmäinen tarina on Anteeksiantaminen.

Minulla on hyvä ystävätär,jonka kanssa olemme tunteneet toisemme jo 37 vuotta.Tutustuimme,kun hän seurusteli 70-luvun alussa nuoren miehen kanssa,joka oli tulevan mieheni paras kaveri.
Myöhemmässä elämänvaiheessa hän seurusteli tulevan ex-miehensä kanssa,joka oli minun lasteni isän paras kaveri.Monimutkaistako?
Olimme samaan aikaan myös Naistenklinikalla,kun hän sai ensimmäisen ja ainoan poikansa.Minun nuorin poikani on 3 päivää hänen poikaansa nuorempi.
Vietimme perheinä paljon aikaa yhdessä.Kun minulle tuli ero lasteni isästä ja hänelle myöhemmin omasta kumppanistaan oli ystävyytemme vieläkin tiiviimpää.
Vuosien varrella jaoimme toistemme kanssa kaikki elämisen arkeen liittyvät ilot ja surut.Hän on ihminen,joka tuntee minut parhaitenja jonka minä tunnen parhaiten.
N.kaksi ja puoli vuotta sitten tapahtui kuitenkin jotain,johon kumpikaan emme olleet valmistauneet.Ehkä siksi,että sellaista ei koskaan meille pitänyt tapahtua.
Välimme menivät totaalisesti poikki.
Kaksi ja puoli vuotta on pitkä aika kaivata ystävää,jonka on menettänyt.Ja aivan suotta.

Viikonloppuna soi puhelimeni.
Puhelimen toisessa päässä oli ystävättäreni Ulla,joka kutsui minua illanviettoon kotiinsa,kylän alamäkeen.
Hän kertoi,että paikalla oli myös tämä vanha ystävättäreni,jonka kanssa välit olivat siis poikki.Ja ,että hän myös toivoi minun tulevan.
Vanhin poikani oli juuri käymässä ja totesi,että kyllä hän sinut sinne autolla heittää kotimatkallaan.Ja,että mene nyt ja älkää niitä vanhoja juttuja sit kaivelko.
Niin sitten menin.
Perillä vastaani eteisessä tuli ystävättäreni,joka kiepsahti kaulaani lujasti halaten.Tulithan sinä!
Iltaa istuessamme hän totesi,että enkeleitä on olemassa ja että yhteinen ystävämme Ulla on tänään ollut enkelinä saattamalla meidät yhteen.
Kuinka hyvältä tuntuikaan istua ja puhua.Sama ikävä ja kaipaus oli meitä molempia vaivannut.Ja nyt,uudelleen kohdanneina päätimme,että mikään ei tätä ystävyyttä enää lopeta.
Oli anteeksiantamisen ja anteeksisaamisen aika,molemmin puolin.Ja uusi alku.
Minäkin uskon enkeleihin.