E niin kuin eväät

"Leipä miehen tiellä pitää"

Leipä piti miehen pystyssä pöllimetsässä ja tukin uitossa.
Emännän laittamat eväät repussa lähti moni mies ja poikanen aamuvarhaisella leivän hakuun.Maalla tehtiin eväät paksuista,usein kotona leivotusta ruisleivän viipaleista..Ja päälle laitettiin reilusti voita,sitä Meijerivoita (tällä nimellä sitä silloin myytiin kaupassa)tai kotona kirnuttua.Ja jos hyvin sattui,myös juustoa.Sitä saivat maitotilalliset meijeriltä edullisesti ja pakkauskoko oli ISO perhekoko.Hyvin usein oli leivän päällä voin lisäksi tosin pelkkä ylähuuli,varsinkin niillä vähävaraisilla ja isoperheellisillä sekatyömiehillä.
Ja maitopullo tai piimäkannu leipien seuraksi.

Kouluun mentiin myös eväiden kanssa.Ruokatunnilla levitettiin pulpetille, omatekemän vohvelikankaisen ruokaliinan päälle, voipaperista riisutut eväät.Sitä ruisleipää ja leivän päällä mitä kelläkin,usein juustoa tai useimmilla keitettyjä kananmunia.Mutta varmasti voita!Koulusta sai makaroonivelliä, keittoa tai puuroa mehukeitolla ja maitoakin mukiin.Omenapuiden omistajilla oli joskus omppuja mukana muillekkin jaettavaksi.

Muistan,miten mukavaa minusta oli olla ukin mukana naapurissa heinätöissä.
Iltapäivällä Elina-emäntä toi pellolle kahvia ja tuoretta pullaa,paksuja viipaleita nisulettiä, ja meille lapsille mehua.Aina oli myös kotikaljaa janojuomaksi.

Eikä niin lyhyttä matkaa tehty etteikö olisi eväita ollut mukana.
Lättähatun vihreillä keinonahkapenkeillä istuessa niitä oli mukava mutustella ja maisemia katsella.Monilla muillakin matkalaisilla oli eväät,koska mitään ravintolavaunuja ei lättähatuissa ollut.

Ja kaikki ne ihanat,talviset hiihtoretket kavereiden kanssa,kun jonnekin mäen kumpareelle pysähdyttiin ja kaivettiin repusta eväsleivät!Ja villasukkaan kääritty kaakaopullo.Ihanaa,oikeaan lehmänmaitoon kaakaopulverista ja sokerista kotona puuhellan päällä ennen lähtöä valmistettua  kuumaa juomaa.Mitkään O`Boyt eivät sen jälkeen ole maistuneet oikealta kaakaolta.

Omien lasten kanssa matkatessa oli tapana laittaa evästä reilusti,koska vaikka kotona olisi kuinka lähtiessä syöty,niin ennen kuin oli hädintuskin selvitty kehäkolmosen ulkopuolelle alkoi eväiden kysely.
Ja matkan aikana usein toistuneisiin kysymyksiin,"onko vielä pitkä matka",voi huoleti vastata,että sit kun eväät on loppu ollaan perillä!
Mökkimatka Helsingistä Pusulaan kesti papan Opelilla n.tunnin,mutta silläkin matkalla tarvittiin parit leipäpalat,pikkumehu ja Aku Ankka.Karkkeja ei mummokaan sen jälkeen tarjoillut pikku-matkalaisille,kun ensimmäiset syödyt suklaarusinat siivottiin penkkien välistä!

Norjan matkoille varattiin enempikin evästä,koska Tukholman jälkeen oli pitkä,tylsä ajomatka Osloon.Ja siihen aikaan,yli parikymmentä vuotta sitten,olivat hinnat Norjassa tosi paljon Suomen hintoja kalliimmat,niin öljymaa kuin onkin.Eli ruokapuolta kuskattiin mukana kuin ne kuuluisat saksalaiset ikään.
Ja kuski muisti ensimmäisen matkakokemuksen jälkeen varmistaa,että prosenttipitoinen juomapuoli tuli taxfreestä varmasti ensimmäisenä ostoskoriin!

Kalastuskin on mukavampaa eväiden kanssa.
Kesäiltana myöhään uistellessa maistui voileipä ja kahvi.Oikeastaan saaliinkaan ei ollut niin väliä.Hauet narrasivat mennentullen ja ne kaikkein pienimmät varomattomat,jotka kokemattomuuttaan koukkuun kävivät,heitettiin kiltisti takaisin mereen kasvamaan.
Talvisilla pilkkireissuilla eväät olivat ihan ehdottomat,että jaksoi jakkaralla istua ja ahvenia älyttää.Ja jos ranteessa sattui olemaan ihan oikeanlainen nykäisy ja kaloja tuli,ei millään malttanut pois lähteä.Ja evästähän siinä silloin taas tarvittiin.

Nyt mummona,kun istumme Siirin kanssa meren rannassa ja heittelemme pullan tai leivänmurusia sorsille,on tärkeää,että on omaankin suuhun jotain pantavaa.
Siirin lempievästä ovat pienet kaupan kanelipullat tai lapinrieska.Ja niitähän meidän punaisesta eväsrepusta löytyy!

E-kirjaimeen ja eväisiin liittyvät myös ne elämän eväät.
Ne jätän kuitenkin tästä tarinasta pois.Kerronpahan vain sen,että niillä eväillä näitäkin tarinoita kirjoittelen.Niillä,jotka kotoa vanhemmiltani ja pienestä maalaiskyläyhteisöstä sain.Ja matkan varrella itsehankituilla tai muuten saaduilla lisäravinteilla.
Kovasti myös toivon,että en niin tarkkaan eväitäni olisi syönyt,ettei niistä jotain murusia olisi jäänyt myöskin lapsilleni ,Siiri-pikkuiselle ja niille vielä syntymättömille lapsenlapsille.
Ja,että niitä pikkuisen riittäisi vielä tälle loppumatkallenikin.
Niitä parhaita murusia,kukkutimurusia,joista eräs enitinen e-blogistisisko,opetti minut kovasti tykkäämään.

Ja enkelit,ne enkelit....
Ne ovat koko ajan kulkeneet matkalla mukana!