tiistai 21. syyskuuta 2010

D niin kuin diagnoosi






Muistan lapsuudestani,että meillä oli Lääkärikirja.Sellainen oli vakiokirjana luultavasti aika monessa muussakin huushollissa siihen maailman aikaan.
Ja ahkerasti sitä luettiin.Ennen kuin mentiin lääkäriin kirkonkylälle.
Kunnanlääkäri Auvinen oli nimittäin sen verran pelottavan miehen maineessa,että kaikki tiesivät ettei kannattanut hänen aikaansa turhan takia tuhlata.Sairas oli oltava,muuten tuli sapiskaa.Hänen ansiostaan kylillä asui luultavasti harvinaisen tervettä porukkaa.Tilastollisesti.
Toisaalta sen ajan miehet eivät tunnustaneet olevansa sairaita yhtään sen herkemmin,kuin tämän päivän miehetkään.
Eräs naapurin mies,sekatöitä tekevä monen lapsen isä,totesi kerran meillä käydessään,että"jos kaiken uskos,mitä liäkärinkirjassa sanotaan,niin on melekonen ihme,että meikäläinen on ennee ies elossa".

Pienet nuhat ja flunssat hoideltiin mustaviinimarjamehulla ja kanfferitipoilla,joita tipautettiin sokeripalaan,Hotapulverilla ja aspiriinilla.Ja viime kädessä Koskenkorvalla.

Muistan monia öitä,jolloin korvakipuisena istuin keittiössä ja äiti puhalteli tupakansavua kipeään korvaan.
Lopulta sain minäkin kai diagnoosin ja pääsin nielurisaleikkaukseen.Muistan siitä vain,että sen jälkeen sai syödä paljon jäätelöä.

Äiti sai myöhemmin myös diagnoosin,mutta liian myöhään.
Hän ehti käydä selkäkipuisena pitkän tovin töissä ennen kuin uskaltautui lääkäriin,tarpeeksi sairaana.Ja sai diagnoosin vasta Helsingissä.Pelottavan diagnoosin.Tappavan diagnoosin.Diagnoosin,jota hän ei halunnut ja johon hän ei halunnut uskoa.
Diagnoosia seurannut hoito ei auttanut.Ja eräänä päivänä äitiä ei enää ollut.

Diagnoosit ovat olleet elämäni arkea jo vuosikymmeniä työstä johtuen.
Olen nähnyt ihmisiä,jotka toivovat diagnoosia ja toisia,jotka pelkäävät sellaisen saavansa.Hullun diagnoosin.

Omalla kotikylällä pienemmät diagnoosit tehtiin paikallisen Osulan tiskin molemmin puolin.
Muistan Marja-Leenan,ison talon opiskelijatytön,josta sanottiin,että "pää meni sekaisin liiasta lukemisesta".
Kun oma Anna-täti ,ukin sisko,joutui mielisairaalaan sanottiin,että "uskonto sekoitti pään".Enpä tiedä.
Kun kävin Anna-tätiä katsomassa Moision mielisaaralassa ei hän minusta ollut mitenkään hullu.Vähän kumarainen ja väsynyt,mutta ihan tavallinen..minusta.

Kylällämme asui myös kehitysvammainen Teuvo,pyhäkoulunopettajan,Kaisa-tädin aikuinen poika.Teuvo oli Teuvo.Kulki talosta taloon kahvilla ja oli kaikkien kanssa hyvissä väleissä.Minusta ei ollut mitenkään ihmeellistä,että jouluna kävimme Teuvon luona viemässä lahjoja.Naapurin Jussi oli pukkina ja minä,siskoni ja kaverimme oltiin tonttuja.Teuvo lauloi aina "Joulupukki,joulupukki...ja yhdessä pyörittiin piiriä käsikädessä kuusen ympärillä.

Kun olin aikuisena reilun kymmenen vuotta tekemisissä myös vankilaviranomaisten kanssa, tuli tutuksi,että aika moni sen viraston asiakkaista pisti toivonsa "hullun papereihin".Sillä paperilla sai pienemmän tuomion tai pääsi /joutui pakkohoitoon,mikä usein oli monelle vankilaa toivotumpi vaihtoehto.
Toisin oli Hesperian sairaalassa,jossa harva tunnusti olevansa "hullu".Ja tosiasiassa moni ei ollutkaan.

Oma tyttäreni sai diagnoosinsa myös.Mutta kauan kesti,eivätkä omat epäilyni ja keskusteluni opettajien kanssa vuosien aikana tuottaneet tulosta.Vasta lukioikäisenä hänellä todettiin vaikea lukihäiriö,joka oli tehnyt hänen opiskelustaan ajoittain tosi työlästä ja uuvuttavaa.Tutkimuksen tehnyt alansa spesialisti ihmetteli hänen pärjäämistään,mutta myös tuki hänen ajatustaan opiskelujen lopettamisesta,ainakin toistaiseksi.Ja niin tyttäreni sai tehtyä päätöksensä,jota ei ole päivääkään sen jälkeen katunut.
Hänelle diagnoosi oli vapauttava ja helpottava.Hän ei ollutkaan tyhmä.
Tyttäreni on aina lukenut ja kirjoittanut paljon, ilman,että lukihäiriö ja pienet kirjoitusvirheet olisivat häntä itseään häirinneet.Opiskelua ne vain todella häiritsivät.
Nyt hänellä on ammatti ja työ ja hän on onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen nuori nainen.Joka lukee ja kirjoittaa edelleen.

Omassa työssäni joudun kohtaamaan lapsia,joilla on erilaisia pulmia omassa arjessaan.Kun yhdessä vanhempien kanssa yritämme päästä ymmärrykseen siitä,mistä on kyse ja mikä auttaisi,joudun törmäämään myös sanaan diagnoosi.
Vanhemmat odottavat diagnoosia,opettajat odottavat diagnoosia.Kaikki odottavat selitystä,myös lapsi.

Diagnoosi on mahtava sana.Se joko vapauttaa tai vangitsee ihmisen.
Sen kummemmin analysoimatta haluan sanoa,että jos on elämää ilman diagnoosia,niin sitä on myös sen jälkeen.
Moni asia voi muuttua.Mutta vaikka diagnoosi on monelle "lopun alku",se voi olla myös uuden alun alku.Erilaisen,yhtä hyvän,paremmankin.

Kuten ensimmäisen valssin jälkeen tulee usein toinen,ja vielä kolmaskin...
Ennen viimeistä valssia.

19 kommenttia:

  1. Olipa todella uskomattoman hieno D-kirjain!
    Halaukset!

    Kolmas kommikerta onnistui, me hullut ei anneta koskaan periksi.

    T syntymähyllu Pedro

    VastaaPoista
  2. Tällaistahan se elämä on, mutta -annetaan kaikkien kukkien kukkia kukkia vain-. Oikeastaan meistä kukaan ei ole toistaan kummempi, vai onkohan?
    Kaikilla meillä on tarkoituksemme...

    VastaaPoista
  3. Sinä, niinkuin myös minä, olemme työmme vuoksi jatkuvasti tekemisissä tuon ison D:n kanssa..työssä ne ovat jollakin tavalla pakko hyväksyä, mutta kun läheinen saa esim. luusyöpä diagnoosin, niin ei tule muuta mieleen kuin; että se on niin väärin, niin väärin.
    Sorry..on vaan niin raskaana mielessä kaiken aikaa,lähimmäiseni kohtalo.
    Kaikesta huolimatta oikein antoisaa viikonloppua teille sinne Lossivahtiin.
    Sen jälkeen pistetään pystyyn yhteinen tapaaminen Hesassa..ainaski pienellä porukalla..vai mitä? Öitä...

    VastaaPoista
  4. Diagnoosiin minäkin yläkoulun opettajana törmään aika usein ja myös oman edesmenneen poikani tiimoilta. Hän ei lopulta kestänyt, vaan teki itsemurhan 10 vuotta sitten viedän minulta ilmon elämääni.

    Taidan vasta nyt alkaa elää uudelleen? Myöhäänkö, sillä uusia pilviä on taivaalla itselläni eli eturauhasyöpä, joka tosi olevinaan taltutettiin 40 kerran säteilytyksellä, mutta tunnen sen silti jylläävän taustalla :-)

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaikille kommenteista.
    Ja mk:lle lämmin halaus ja myötätunnon ajatukset.Ymmärrän tunnelmiasi.Omalla kohdallani on myös lapsen menetys ollut "liipasimen päässä",kirjaimellisesti.Mutta siitä ehkä jossain toisessa tarinassa.
    Vakavasta sairaudesta kertovaa diagnoosia on raskas hyväksyä,mutta aina tapahtuu myös ihmeitä.Ja niin kauan,kuin on elämää on myös toivoa.Vaikka se on vanha fraasi,niin se on myös täyttä totta.
    Onnellisia päiviä toivon meille kaikille! :))

    VastaaPoista
  6. Tang juu syysmyrsky myötätunnosta. Vuan elämää puhkuu hän vaikeuksista huolimatta :D

    VastaaPoista
  7. Asiantuntijan erinomainen kirjoitus, tietoa ja tarinaa sopivassa suhteessa. Olet hyvä kirjoittamaan.
    ( C:hen lisäisin viela Cesarin ja Ciceron näin jälkijunassa)

    VastaaPoista
  8. Kiitos Anjuusa.Tämähän oli tosi suppea tarina aiheesta,mutta halusin vähän pienesti tuoda sitäkin puolta esiin,että erilaisuuteen omassa lapsuusmaisemassani tottuneena on erilaisuus minulle aina ollut ihmisissä enemmän rikkaus,kuin rasite.

    VastaaPoista
  9. Ja sinulle Kepa kiitos kommentistasi ja voimia ystävän rinnalla kulkemiseen!
    Tavataan,ehdottomasti,kunhan Miitingistä selvitään.Olihan meillä yks yrityskin:)

    VastaaPoista
  10. Pedrolle myös kiitos ja halaus toiselta syntymähullulta! :)Tämä minun hulluuteni on ollut sillä tavalla siunattua hulluutta,että se on pitänyt minut suht järjissäni silloin,kun se on ollut välttämätöntä jaksamisen kannalta.

    VastaaPoista
  11. Loistava D-juttu, siskoseni!
    D on minuakin seurannut viimeiset 10 vuotta poikani hartioilla. Lähdettiin D:llä "mahdollisesti kehittymässä oleva", jotta asioita voitiin hoitaa. Hoito ei ollut minun eikä pojan mieleeni, nyt se lopetettu ja heitteillä on tuo nuorimies. Nyt on syrjäytynyt, työtön, oireileva satunnaisesti. Ollaan ilman D:tä, joten :DDDD vaan sulle.

    VastaaPoista
  12. D niin kuin diagnoosi on kyllä tuttu juttu! Ja ehkä puuduttava sanelunpurku on kuitenkin helpointa juttua tuossa työssä.. Diagnoosi voittaa kyllä aina epätietoisuuden, olipa se kuinka rankka hyvänsä, siitä alkaa sitten työ taudin hoitamiseksi tai ehkä senkin hyväksymiseksi ettei paljon ole enää tehtävissä????

    VastaaPoista
  13. Kirjoitit tärkeästä asiasta. Mielenkiintoisesti ja inhimillisillä silmillä tarkasteltuna. Hieno suoritus vaikeasta kirjaimesta.

    VastaaPoista
  14. Diagnoosien viidakossa elämme nykyään ja niitä tarvitaan ja vaaditaan. Enää ei riitä pelkkä sairas tai terve.

    VastaaPoista
  15. Hyvin tarinoitu siskoseni, hyvin tarinoitu tärkeästä asiasta. Ennenvanhaan kyläyhteisöissä siedettiin enemmän. Niin mielenterveysongelmaisia kuin muullakin tavoin erilaisia ihmisiä. Heistä huolehdittiin, samoin kuin kaikkien lapsista, ainakin niissä maalaiskylissä joissaitse kasvoin. On totta sekin, että tänäpäivänä diagnosoidaan kaikki mahdolliset asiat, tarpeettomastikin! Ja leimataan erilaisia ihmisiä monenlaisilla leimoilla. Joskus ihan oikeasti kaipaan "vanhoja hyviä aikoja"!

    VastaaPoista
  16. Kiitos siskot Pee,Mustis,Orvokki ja Rip kommenteista.
    Valitettavasti tää meidän yhteiskunta vaatii joskus ihan turhaankin diagnooseja,jotta tarjoaisi tarvittavaa apua ja tukea tarvitseville.
    Ja Mustis;joskus se sanelujen purkukin voi olla todella ahdistavaa,kertoo ystäväni os.sihteeri.Kun joutuu samalla kuulemaan kovasti järkyttäviä tarinoita.Ainakin psyk.puolella.

    VastaaPoista
  17. Kiitos Anna!Ehdin just naputella ennen sinua tuon edellisen kommenttini kommentteihin.Ja kuinka samasti taas ajateltiinkaan!!!

    VastaaPoista
  18. Puuduttavalla en tarkoittanut tunteettomuutta mutta psykiatrian puolella se voi olla vielä rankempaa ja siten ahdistavampaakin uskon sen kyllä...

    Tämä "helppous" tässä tarkoitti lähinnä tämän raakin onnistumista(reilun kuukauden päästä) entisessä työssään...Jostain syystä minulla tulee aina näitä omituisia kevennyksiä ja vääriä painotuksia ehkä kiireessä tai sitten vahingossa, onneksi oikaisit myrsky:)

    VastaaPoista
  19. Kirjoitin tosi pitkän kommentin - enkä tietenkään kirjoittanut sitä kirjoitusohjelmalla vaan suoraan tänne. Ja varmaan arvaattekin lopputuloksen... katosi johonkin pilviin tietenkin eikä näy täällä! En jaksa kirjoittaa sitä uudelleen!

    Nää kirjainjutut täällä ovat tosi kivoja!

    VastaaPoista